Kotimaa |

Juhannusta juhlittu perinteisin menoin

Rattijuopumukset ja erilaiset kahinat ovat tänä juhannuksena työllistäneet poliisia paikoin aiempia vuosia enemmän. Muuten juhannuksen vietto on sujunut suhteellisen rauhallisesti.

Laulu- ja soitinyhtye Sakarat loi juhannuspäivän tunnelmaa Seurasaaressa Helsingissä. Kuva: Yle

Juhannusta on juhlittu perinteisin menoin ilman suurempia häiriöitä. Rattijuopumukset, nahinat ja kotihälytykset ovat kuitenkin paikoin pitäneet poliisin kiireisenä. Liikkuvan poliisin mukaan rattijuoppoja on juhannuksena liikkeellä tavallista enemmän, ja liikkuva poliisi on joutunut avustamaan melko paljon paikallispoliiseja.

Suureksi osaksi suomalaiset ovat tänäkin juhannuksena vetäytyneet juhannuksenviettoon kesämökeille ja maaseudulle, missä juhannuksen viettoon ovat kuuluneet juhannuskokot, sauna ja juhannustanssit. Viime aikoina maalla vietetyn juhannuksen rinnalla juhannuksenvietto kaupungissakin on yleistynyt.

Aattoilta sujui vesiliikenteessä kohtuullisen rauhallisesti, mutta esimerkiksi Turun meripelastuskeskuksesta kerrotaan, että pelastustehtävät lisääntyivät huomattavasti juhannuspäivänä sään lämmettyä.

Meripelastuskeskus kertoi lauantai-iltana, että tehtäviä on ollut perjantaina ja lauantaina yhteensä parikymmentä. Viikonloppu on ollut hieman tavallista kesäviikonloppua vilkkaampi, mutta juhannukseksi tyypillinen.

Juhannus on valon ja hedelmällisyyden juhla, jota on vietetty pakanallisista ajoista likellä kesäpäivänseisausta. Tänä vuonna vuoden pisin päivä osui viime maanantaiksi. Suomessa juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Ennen vuotta 1955 juhannusta vietettiin aina 24. kesäkuuta.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä