Jukajärvi on Alavin kylän helmi
Alavin kylä löytyy Joensuun Heinävaarasta, vaikka ei se varsinainen kylä ole, vaan Heinävaaraan kuuluva kylänosa. Mutta sen verran vireästä alueesta on kyse, että kylä nimitys on enemmän kuin oikeutettu.
Alavin kylän keskeinen paikka on kylätalo, punainen, hyvinvarusteltu talo, jonka pihapiiristä löytyvät kota sekä pihasauna. Tiloja käyttävät niin kyläyhdistys, paikalliset Martat kuin metsästysseuratkin, saapa niitä vuokrata myös yksityiskäyttöön.
Talo on aikoinaan kohonnut talkoovoimin ja talkoilla ovat syntyneet muutkin kylän virkistys- ja kokoontumispaikat. Talkoilla järjestetään myös lukuisia tapahtumia pitkin vuotta, selvittää Alavin entinen pitkäaikainen kyläpäällikkö Kalevi Hämäläinen.
Viime talvena otetut näytteet ovat osoittaneet, että talviaikaan syvänteet ovat täysin hapettomia, siellä ei ole mitään elämää.
- Itse olen joskus miettinyt mistä tämä Alavin talkoohenki tulee. Ehkä se tulee siitä, että tänne tuli paljon siirtolaisia ja hehän ovat oppineet talkootyöhön. Meidän pitkäaikainen, nyt jo edesmennyt puheenjohtaja Alpo Hoffren oli siirtolainen. Hän oli kylätalon alullepanija ja varmaan hänestä on meihin juurtunut tämä talkoohenki.
Jukajärven kunnostus on iso ponnistus
Heikki Hokkila, aktiivinen kyläläinen hänkin, pitää Jukajärveä Alavin helmenä. Jukajärvellä ja sen rannoilla viihtyy moni kyläläinen ja mökkiläinen. Tällä hetkellä kyläyhdistys urakoi venerannan kunnostustyöiden parissa.
Pitkin kesää rantaa on muokattu ja nyt rantaan asti vie uusi sorapäällysteinen tie. Rakenteilla on kalastajien ja kyläläisten käyttöön tarkoitettu laavu. Se valmistunee syksyksi.
Hiljalleen rehevöityvä Jukajärvi tarvitsee kunnostusta, mutta ensiaskeleet sen kunnostukseen on jo otettu.
- Asiasta on kyläläisten kanssa keskusteltu useampi vuosi, että mitä tehdä Jukajärvelle. Olemme perustaneet Selkien kyläyhdistyksen kanssa yhteisen Jukajärvi-hankkeen. Meillä on tarkoituksena saada hyvin perusteelliset tutkimukset veden- ja pohjanlaadusta. Viime talvena otetut näytteet ovat osoittaneet, että talviaikaan syvänteet ovat täysin hapettomia, siellä ei ole mitään elämää. Se on hyvin huono merkki.
Heikki Hokkila harmittelee, että osa ihmisistä on jo menettänyt uskonsa, että mitään on tehtävissä.
- Emme saa antaa valtaa sellaiselle ajatukselle. Tärkeintä olisi, että se mitä nyt tiedetään saastuttavista asioista, saataisiin pysähtymään.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
Jere ja Joni pääsivät haluamiinsa hommiin Kontiorannassa
Tammikuussa Kontirannassa varusmiespalveluksensa aloittaneet Jere Nuutinen ja Joni Ilmakari ovat päässeet haluamalleen koulutusalalle. Jere soittaa varusmiesbändissä ja Jonista tulee sotilaspoliisi. Alokasajasta meininki on muuttunut melkoisesti, toteavat nuoret miehet.
Mies halusi näpäyttää kunnanjohtajaa - poltti DVD-soittimen ja verhot
Mies tuskastui jouluaattona asuntonsa kylmyyteen. Hän kaatoi bensiiniä DVD-soittimeen ja sytytti laitteen palamaan.
Rakennustyömaa hyytyi alkumetreille - maisema muistuttaa uima-allasta
Ohikulkijat ovat ihmetellet, mikä on se kaivanto Hukanhaudan ja Karhumäen välissä, joka muistuttaa tällä hetkellä uima-allasta. Kyseessä on alkumetreille hyytynyt kerrostalon rakennustyömaa, josta maa-aineksia ehdittiin poistaa. Sade- ja sulamisvedet ovat täyttäneet montun. Tontin omistaa venäläistaustainen Karhunmäki Invest Oy.
Itä-Suomessa petyttiin: ministerisalkut menivät muille
SDP:n ministerikierrätyksessä yhtään Itä-Suomeen ei saatu yhtään uutta ministerisalkkua. Paikallisten demarivaikuttajien mielestä Itä-Suomesta olisi löytynyt osaavia edustajia ministerien paikoille. Puolueen valinnoille riittää kuitenkin ymmärrystä.
Lisähappi leikkauksen jälkeen voi estää jalan amputaation
Lisähapen antaminen verisuonikirurgisista leikkauksesta toipuvalle vähentää merkittävästi haavatulehduksia, kertoo lauantaina Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella tarkastettava väitöstutkimus. Kahden päivän happiviiksikuurilla voidaan estää jopa alaraajan amputaatio.
Kuorevaaran kylän maisemat antavat katseen levätä
Polvijärven Kuorevaaran kylä sijaitsee vaaramaisemassa, johon mahtuu niin peltoja, kuusikoita kuin vesiäkin. Kylä on sijoittunut kylää halkovan maantien molemmin puolin ulottuen idässä aina Höytiäisen rannoille.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.
