Jukka Hallikaisen vinkit tangokilpailijoille
Vuoden 2008 tangokuningas Jukka Hallikainen toimii Tangomarkkinoiden karsintakiertueen isäntänä ja seremoniamestarina. Hän opastaa alkukarsintaan osallistuvat läpi kilpailupahtuman, ovesta sisään, läpi esityksen ja taas takaisin arkeen, odottamaan tuloksia.
Tangomarkkinoiden alkukarsinta alkaa Lappeenrannan radiotalolla, vanhassa tv-studiossa, tiistaina klo 12. Aamutuimaan Petri Kivimäki esitteli kilpailupaikkaa Hallikaiselle.
- Kyllä tässä tilassa selkeä kaiku on ja nostalgiaa ilmassa. Täällä pystyisi vetämään vaikka bändin kanssa, mutta tänään mennään taustanauhojen kanssa, Hallikainen kertoo.
Lappeenrannan tangokarsintaan on jo ennakkoon ilmoittautunut yli 40 osallistujaa ja paikan päälle voi tulla myös ilmoittautumatta. Hallikainen neuvoo ensikertalaisia rentoutumaan.
- Se on mystinen juttu, miten se laulaminen jännittää, mutta jokaisen vain täytyy löytää se oma tapansa päästä jännityksestä eroon.
Oman jännityksensä Jukka Hallikainen karistaa pomppimalla. Lisäksi hänellä on myös hieman taikauskoinen tapa tehdä keikkaan valmistautuminen tietyssä järjestyksessä.
- Minä laitan kengät tietyssä järjestyksessä jalkaan ja puvustuksessa on tietyt jutut, joita olen tottunut käyttämään. Yleensä se jännitys laukeaa viimeistään siinä vaiheessa, kun lausuu ensimmäisen sanan lavalla.
Äänen avaus kuuluu olennaisena osana laulajan valmistautumiseen. Hallikainen tunnustaa, että hänellä äänen avaus tuppaa jäämään vähemmälle, mutta kurkulle ja fysiikalle olisi erittäin tärkeää, että äänenavaus tehtäisiin kunnolla.
Hallikaisen mielestä jo alkukarsinnoista lähtien kannattaa kilpailijoiden kiinnittää huomiota myös pukeutumiseen ja esiintymiseen.
- Kokonaisuus ratkaisee, mutta lauluääni on tietysti tärkeintä, Hallikainen sanoo.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Ruokolahtelainen mies kateissa
46-vuotias mies poistui kotoaan tiistaina 15. toukokuuta kello 7-17 välisenä aikana. Mies saattaa liikkua mustalla Jeep Cherokee-merkkisellä autolla.
Salpalinjan korsut hyvässä kunnossa
Salpalinjan linnoitteiden mittava inventointi on valmistunut. Valtiovarainministeriö tilasi Museovirastolta kartoituksen puolustusketjun rakenteiden sijainnista ja yleiskunnosta. Salpalinjaa koskeva selvitystyö on yksi suurimpia arkeologisia inventointeja Suomessa.
Destialle murskauslupa Merenlahdella
Destia ei kuitenkaan saa aloittaa töitä, koska alue on luonnontilainen ja ympäristöluvasta saattaa tulla valituksia.
Etelä-Karjalan uudet ylioppilaat
Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut tänään kevään ylioppilaskokeiden tulokset lukioihin. Julkaisemme uusien ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun niitä kouluilta saapuu.
Keskustele: Mitä vikaa kännissä?
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, flänät, naamat, perseet, seitinohut iltapäiväkänni, humala, hutikka jne.
Ratarahti sai toimiluvan rautatiekuljetuksiin
Imatralainen Ratarahti Oy on saanut toimiluvan rautateiden tavarakuljetuksiin. Ratarahti on ensimmäinen uusi yritys, joka tulee Suomen rautatiemarkkinoille kilpailun avauduttua vuonna 2007.
VR sai kilpailijan tavaraliikenteeseen
Ratarahti saa aloittaa syksyllä tavarakuljetukset. Tavaraliikenteeseen myös haluava Proxion ei ole vielä jättänyt toimilupahakemustaan.
Maakuntahallitus haluaisi karhunkaatolupia laajemmalle alueelle
Etelä-Karjalan maakuntahallitus haluaa vähentää karhujen määrää itärajalla. Maakuntahallitus tekee maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen karhun hoitosuunnitelmassa esitetyn vakiintuneen kannan aluerajauksen muuttamiseksi.
Haapajärven tyhjennys alkaa
Lappeenrannan Vainikkalassa on aloitettu pahasti rehevöityneen Haapajärven tyhjennys. Ensin veden tulo järveen katkaistaan, sen jälkeen järvi pumpataan tyhjäksi. Järven tyhjennys on suurin tällä tavoin toteutettava projekti Suomessa.
Imatran biovoimalaitokselle etsitään uusi paikka
Imatran tekninen lautakunta kumosi eilisessä kokouksessaan asemakaavamuutoksen, joka olisi mahdollistanut Imatran Energian biovoimalaitoksen rakentamisen Korvenkannan kaupunginosaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.