Lahti |

Jukka Poika jyrää Heinolassakin

Yksi kesän suosituimmista festariesiintyjistä tähdittää myös Heinolan kesätapahtumaa. Elokuinen Jyrää-konsertti järjestetään tällä kertaa katetussa kesäteatterissa.

Jukka Poika.
Kuva: Yle

Lahdessa ahkerasti keikkaillut Jukka Poika esiintyy elokuussa myös Heinolassa. Muun muassa Summer Up -festivaalien ja Lahden Öiden esiintyjiin kuulunut reggaemuusikko nousee Heinolan kesäteatterin lavalle 5. elokuuta.

Sunnuntaisessa ilmaiskonsertiissa nähdään lisäksi Erin, joka on esiintynyt yräässä vuonna 1997 Nylon Beatin kanssa.

Paikallista väriä konserttiin tuo heinolalainen Tupakan Ystävät -yhtye. Ikärajattomaan Heinolassa Jyrää -konserttin on vapaa pääsy.

Tuoreimmat aiheesta: Lahti

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä