Masokistin unelma? Rakkautta ensi silmäyksellä? Kumpikin määritelmä pitänee paikkaansa.

No jos tarkkoja ollaan, Paimiossa olin jo mukana, kolmen vanhana, kuulemma. Ensimmäiset omat muistivälähdykset ovat viittä vuotta myöhempää, linja-auton takapenkillä seuran isojen poikien kanssa, muiden muassa sittemmän esikuvani ja ystäväni Niku-Pekan. Itse Jukolan yön taisin kuitenkin viettää kummitädin hoivissa Imatrankosken rannalla.

Moskovan olympiasuvena mieli teki lähteä Ounasvaaralle, mutta serkkutytön häät estivät aikeet. Niinpä muiden humpatessa kuuntelin autoradiosta Jukolaa auringonlaskusta aamunkoittoon. Uskon, että juuri silloin – vuotta ennen Kytäjän kuraa - tuli koettua se ratkaiseva ensivaikutelma. Minut vei mukanaan Jukolan suurimman legendan, Pekka Oksalan kuiskaten tulkitsema Jukolan taikayö.

Olin koukussa. Ja olen edelleen.

Vielä vuotta Kytäjän jälkeen olin tuomittu katselijan rooliin, mutta Selänpään supikkoisilla kankailla pääsin vihdoin itse kokemaan Jukolan tunnelman myös Impivaaran puolelta. Ja sen jälkeen joka kesä.

Vaikka takanani on jo 28 juostua Jukolaa, sen lähestymisen tuntee edelleen voimakkaana sisukaluissa. Yhtäältä jännityksenä - kutina vatsanpohjassa lisääntyy päivä päivältä, samalla tavoin kuin ennen MM-kilpailuja tai pikkupoikana joulua odotellessa. On aina yhtä kutkuttavaa astella Jukolan portin alitse, huomata olevansa yksi kymmenistä tuhansista jotka haluavat kokea Jukolan tunnelman, tai – oikeammin - luoda sen.

Toisaalta sen tuntee nautintona – aina erilainen, suuruudessaan häkellyttävä kilpailukeskus, monet ystävät joista monet tapaa tasan kerran vuodessa, öisen maaston leijuva usva ja huumaavat tuoksut, saunateltan pehmeät löylyt, Jukolan Viestin tunteita ja muistoja herättävä sanoma.

Ja lopulta – sunnuntai-aamun haikeutena ja raukeana väsymyksenä; kesän odotus on ohi, seuraavaan Jukolaan taas vuosi aikaa. Jukola on vuoden kohokohta, edellisen loppu ja uuden alku, yhtä aikaa suunnistajan juhannus ja uusivuosi. Ainakin tämän suunnistajan.

Miten Jukola on muuttunut kokemieni 30 vuoden aikana? Sopivasti. Ulkoiset puitteet ovat aavistuksen viimeistellymmät, kilpailua on helpompi seurata, palvelut pelaavat nykyajan vaatimusten mukaan, parhaat joukkueet ovat parempia kuin ennen. Suurimmalta osin kaikki on kuitenkin ennallaan; hehtaaritolkulla levittäytyvät puolijoukkueteltat, hyväntuuliset ihmiset, Suvivirsi, upea maasto ja vaativat radat sekä oman suorituksen skitsofreeninen - yhtä aikaa kiihkeä ja rauhallinen - tunnetila, tahto tehdä hyvä suoritus sekä itselleen että joukkuekavereilleen.

Huolimatta elämää suuremman urheilujuhlan tunnusta ja kokonaisvaltaisesta nautiskelusta, tärkeintä itselleni Jukolassa on – edelleenkin - juuri se, oma suoritus. Jukolassa tahto onnistua, tehdä kaikkensa, on suurempi kuin missään muualla. Usein olen onnistunut jopa ylittämään itseni - ja uskon sen johtuvan juuri Jukolan Viestin ainutlaatuisesta tunnelmasta. Olo on kuin oravanpojalla pehmeällä ja turvallisella mättäällä, itseensä luottaen, mitään pelkäämättä, yhtaikaa unessa ja täysin hereillä, ajatukset ja keskittyminen kristallinterävinä ja samalla täysin rentoina. Jukolan yössä suunnistaminen on tajunnan soljuvaa virtaa, se paljon puhuttu flow – kaikki mitä oli eilen, kaikki mitä tulee huomenna, on yhdentekevää. On vain mies, kartta ja maasto.

Jukolan yössä olen tässä ja nyt.

Janne Salmi