Julkkisten joogaguru taivuttelee nyt suomalaisia
Astangajoogaguru Manju Jois on saapunut Suomeen ensimmäistä kertaa. Useita julkkiksiakin opettanut Manju uskoo joogan tekevän ihmisistä energisempiä ja onnellisempia.
15-vuotiaasta asti joogaa opettanut Manju Jois pitää joogaa yhtenä parhaimmista liikuntamuodoista, sillä se työstää ja puhdistaa kehoa sekä parantaa ja ehkäisee sairauksia.
- Jooga on elintapa ja siksi se kasvattaa koko ajan suosiotaan ympäri maailman. Ihmiset ovat kokeilleet jo lähes kaikkea ja lopulta toteavat että tämä on paras liikuntamuoto, Manju Jois kertoo.
Monen julkkiksen oppi-isä
Manju Jois lähti Yhdysvaltoihin isänsä kanssa vuonna 1975 opettamaan joogaa, joka oli vasta lähtökuopissa USAssa. Lajin suosio on ollut jatkuvassa kasvussa. Manjulla on ollut oppilainaan myös useita julkisuuden henkilöitä. New Yorkissa hänen tunneillaan kävivät mm. Willem Dafoe, Gwyneth Paltrow ja Madonna. Manjun isä, yksi anstangajoogan edelläkävijöistä puolestaan opetti Stingiä Lontoossa.
- Isälläni ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä, keitä nämä julkkikset ovat, Manju toteaa.
Hyvä olo ilman solmuun vääntäytymistä
Manjun mukaan tähdet ovat nykyään jooga-addikteja, jotka kuljettavat joogamattoja aina mukanaan. Jooga leviääkin tehokkaasti juuri tunnettujen harrastajien antaman esimerkin myötä.
- Jooga on hyvin tasapainottavaa ja siksi suosittelen sitä kaikille. Harjoituksessa ei tarvitse tehdä monia eri asentoja tai vääntää itseään solmuun vaan tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Joogan voi olla osa elämää, ihan kuin hengittäminen, syöminen tai suihkussa käyminen, Manju Jois vinkkaa.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
EU pyörsi päätöksensä oliiviöljykannujen kieltämisestä
Hämmästystä ja huvittuneisuutta herättänyt asetus olisi tullut voimaan ensi vuoden alussa.
Maksetaanko narkolepsiakorvauksia nyt myös aikuisille?
Lääkevahinkovakuutuspooli lupaa käsitellä uudelleen aikuisten narkolepsiatapaukset. THL vahvisti tänään, että myös sairastuneilla aikuisilla on ollut yhteys sikainfluenssarokotteeseen.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Vauvan henki pelastettiin 3D-tulostimella tehdyllä ruumiinosalla
Pikkuvauva oli tukehtumassa vaikean keuhkovian takia. 3D-tekniikalla hänelle tehtiin keuhkojen tukirakenne, joka mahdollistaa hengittämisen.
THL myöntää: Narkolepsiariski kohosi sikainfluenssarokotusten jälkeen myös aikuisilla
Tänään julkistetun raportin mukaan kohonnut sairastumisriski kesti aikuisilla noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. THL:n mukaan Pandemrix-rokotettujen riski saada narkolepsia oli 3 - 5 -kertainen verrattuna rokottamattomiin aikuisiin. Aikuisten riski sairastua oli kuitenkin pienempi kuin lasten.
Nuorten parisuhdemarkkinat epätasapainossa - miehistä ylitarjontaa maakunnissa
Parikymppiset naiset ovat pakkautuneet erityisesti Turkuun ja Helsinkiin. Miehet puolestaan jäävät armeijankin jälkeen kotiseudulleen pikkupaikkakunnille. Vuosikymmeninä jyrkentynyt jako parisuhdemarkkinoilla voi Väestöliiton mukaan laskea syntyvyyttä.
Ilmansaasteet yhteydessä aivohalvauskuolemiin
Kiinalaistutkimuksessa aivoinfarkteista johtuvat kuolemat olivat yleisempiä sellaisina päivinä, jolloin ilman typpioksiditasot nousivat.
Kauneushoitolapalveluissa piilee riskejä
Kauneushoitoloiden tarjoamat palvelut, kuten laitehoidot, täyteainepistokset ja laserit vaativat kosmetologeilta yhä enemmän. Kauneushoitolan voi perustaa ilman tutkintoa.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
