Juna pääsee Savonlinnaan
Rautatie Savonlinnan läpi on taas yhtenäinen. Yhteys katkesi talvella, kun rautatietä ryhdyttiin siirtämään uudelle, ohikulkutietä myötäilevälle linjalle. Nyt uusi rataosa on jo kiskotettu ja sitä viimeistellään. Henkilöliikennettä Savonlinnan keskustaan joudutaan odottamaan vielä kolmisen viikkoa.
Kyrönsalmen ja Hevonpäänniemen välillä liikkuu nyt vain työmaajuna. Menossa on radan alustan täyttö, eli toppaus, sekä kaapeleiden ja turvalaitteiden asennus. Henkilöliikenne alkaa 16. päivä kesäkuuta, jolloin Kauppatorin seisake tulee taas käyttöön.
Työmaan painopiste on siirtymässä valtatien tekoon. Esimerkiksi Ruislahden kiertoliittymää ryhdytään rakentamaan parin viikon päästä. Kohteeseen tulee nelikaistainen kiertotie. Muuten tietyömaalla täytetään tien pohjaa murskeella, asennetaan kuivatus- ja suojaputkia sekä pystytetään melukaiteita.
Ennen juhannusta valetaan myös viimeiset kolme siltaa, eli maantiesillat Haapasalmen yli sekä Kauppatorin ja Koulukadun kevytväylien yli. Työmaan vahvuus on reilut sata henkeä.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Mikkelin keskussairaalan laajennus on saamassa lähtölaukauksen
Tavoitteena on perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon saumaton yhteistyö Mikkelissä.
Savonlinnan Oopperajuhlien liput menevät kuin kuumille kiville
Sekä Savonlinnan Oopperajuhlat että Mikkelin Musiikkijuhlat myyvät hyvin.
Talvivaara aukaisi silmät kultakaivoksen suhteen: "Ei tämä olekaan pelkkä työpaikka-juttu"
Rantasalmella Talvivaaran ympärillä vellonutta keskustelua on seurattu mielenkiinnolla, sillä aivan kirkonkylän kupeessa tutkitaan kultaesiintymää. Talvivaara on saanut huolen pintaan.
Varas vei seitsemän taulua Mikkelin kirjaston näyttelystä
Näyttelyn nimi oli Miltä elämä tuntuu. "No, tältähän se tuntuu, välillä ainakin" sanoo taiteilija Heidi Jahnsson.
Etelä-Savon järvien vedenpinnan korkeudet laskussa
Myös useissa kaivoissa vedenpintojen kerrotaan lähteneen jo laskusuuntaan.
Viljelypalstat täyttyvät vauhdilla - maahanmuuttajatkin ovat löytäneet tien kasvimaille
Palstaviljely on mielen ja kehon jumppaa. Viljelijälle oma vuokraviljelmä on paratiisi, jossa voi nauttia myös laiskottelusta.
Savonrannan yläkoulun lakkauttamissuunnitelma tyrmistyttää
Savonrannan aluejohtokunnan puheenjohtaja Hannu Karvinen (kesk.) ihmettelee, miksi yläkoulun lopettamisehdotus kaivettiin uudestaan pöydälle.
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
