Juniorin katutaiteessa asfaltti kukkii
Lapset maalaavat kaupunkikuvaa uusiksi Mikkelissä. Katumaalaustapahtumassa syntynyt taideteos koristaa satama-alueen asfalttia vuoden päivät.
Oranssia, pikkuisen punaista, ja enemmän violettia! Nuoret taiteilijat ovat varmoja värivalinnoistaan, kun asfaltti saa sadoin pensselinvedoin uutta väriä pintaan. Lasten katumaalaustapahtumassa tyyli on vapaa, mutta suosikkeja ovat töpöttely ja pitkät roiskaukset.
Nuorimmat taiteilijanalut istuvat vielä vaunuissa, kun isosiskot ja-veljet hakevat lisää väriä taideteokseen taideyhdistys Mikkelangeloiden jäseniltä. Yksi idean puuhanaisista on Irja Vilkko, joka on enemmän kuin tyytyväinen näkemäänsä.
- Satamaan on varattu iso keltaisella värillä rajattu alue, johon jokainen lapsi saa tehdä omia taideteoksiaan kaupungin uuden logon ympärille. Kun täältä kaukaa katsoo, niin tulossa on upeita aurinkoja ja vaikka mitä. Lapsilla on valtava mielikuvitus.
Tää on nalle ja toi on nalle, ja tää olen minä
Lasten katutaideteos maalataan myrkyttömillä ja vesiliukoisilla maaleilla, ja se koristaa satamaa vuoden ajan. Vilkko on hyvillään siitä, että julkista tilaa varataan lasten ja nuorten käyttöön.
- Itsensä toteuttaminen ja ympäristön estetiikka lisäävät hyvinvointia, ja sillä luodaan henkistä tasapainoa. Kun lasten annetaan maalata julkiseen tilaan, se on myös osoitus arvostuksesta.
Lisää katutaidetta leikkipaikoille
Isä Joonas Koivuniitty seuraa tyttöjen työskentelyä mielellään. Eevi ja Aino ovat tottuneita katutaiteilijoita, sillä he ovat kevään aikana koristelleet omaa pihakäytävää useasti katuliiduilla.
- Tyttöjen auringot ja eläimet ovat saaneet kiitosta, vaikka aluksi mietitytti, mitä naapurit tuumaavat katutaiteesta. Muutenkin lapsille pitäisi varata enemmän tilaa luoda omia juttujaan. Esimerkiksi leikkipaikkojen ympäristöstä löytyy varmasti sellaisia kadunpätkiä, johon voisi tehdä kuvia, ideoi isä.
Keltaiset kädenjäljet asfaltissa
- Maalataan tähän vielä kissa, mutta kissan väriä ei tiedetä, ehkä punainen. Mä rakastan eläimiä ja piirrän kotona koiria, hevosia, possuja, pahkasikoja, karhuja, tiikereitä ja semmoisia, luettelee eläinten ystävä hengästyneenä.
Kun tytöt saavat kuulla, että katumaalaukset säilyvät satamassa vuoden ajan, se innostaa pieniä taiteilijoita entisestään. Nyt on vielä kastettava kädet maaliin, ja yhdessä painetaan useampi kädenjälki suurta taideteosta koristamaan.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
Maakuntahallitus rukkasi tuulivoimaa
Etelä-Savon maakuntahallitus katsoo kahdeksan alueen sopivan tuulivoimaloille maakunnassa.
Ennuste: Venäläisten kiinteistöomistukset Suomessa lähes viisinkertaistuvat
Työ- ja elinkeinoministeriö arvioi, että venäläiset omistavat yhteensä noin 25 000 kiinteistöä Suomessa vuonna 2030. Tällä hetkellä venäläiset omistavat 5 350 – 6 200 kiinteistöä, asuntoa ja loma- tai viikko-osaketta Suomessa.
Valkoinen Porsche ja rekisterikilpi DAD-6 kääntävät ihmisten päät
Kangasniemeläinen Pentti Kettunen haaveili pitkään urheiluauton hankkimisesta. Lopulta unelma toteutui. Menopeliäkin enemmän hämmästystä herättää kylillä auton erikoinen rekisterikilpi.
Rekisterikilvet kelpaavat yrityksille myös mainospaikoiksi
Kekseliäät yrittäjät mainostavat kirjan- ja numeroyhdistelmillä autojensa rekisterikilvissä yrityksensä tuotemerkkiä tai yritystään.
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
Nuorisotakuusta keskusteltiin Mikkelissä
Eteläsavolaisten toimijoiden mukaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä tarvitaan varhaista ja oikea-aikaista tukea. Hyvän elämänpolun luominen tulisi aloittaa jo neuvolaiässä.
Kaavoituksen hitauteen etsitään ratkaisuja
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Kaavoihin kangistuneet -raportissa määritellään kaavoituksen pullonkaulat.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
