Juomavedelle keittokehotus Paraisten keskustaajamassa
Sähkövika on tyhjentänyt Paraisten taajaman vesitornin yön aikana. Torniin on päässyt täytön yhteydessä raakavettä, joka ei ole sellaisenaan välttämättä juomakelpoista.
Terveydensuojeluviranomainen kehottaa veden kuluttajia Paraisten keskustaajamassa keittämään juomavedeksi tarkoitetun veden torstain sekä perjantaiaamupäivän aikana.
Paraisten vesilaitoksella on veden ohjausjärjestelmää suojannut ups-laite rikkoutunut keskiviikkona iltapäivällä. Tämän seurauksena verkostoon on ensin pumppautunut normaalisti käsiteltyä talousvettä ja sen jälkeen yön aikana vain hieman käsiteltyä raakavettä.
Veden käsittelyä on tänä aamuna torstaina korjattu normaalitilannetta vastaavaksi. Verkostossa on kuitenkin yön aikana pumppautunutta raakavettä, jota ei ole desinfioitu. Desinfioimaton pintavesi saattaa sisältää mikrobeja, jotka ovat haitallisia terveydelle, mikäli vettä juodaan sellaisenaan.
Mikäli hanasta tuleva vesi on kirkasta, sitä voi käyttää peseytymiseen, tiskaamiseen ym. normaalisti eli vain veden juomista sellaisenaan tulee välttää. Vesi saattaa olla sameaa ja värjäytynyttä, koska alavesisäiliön saostumat ovat lähteneet liikkeelle. Tällöin vettä tulee juoksuttaa, kunnes vesi on kirkasta.
Ongelma-alue on muutaman kilometrin laajuinen vanhan Paraisten keskustan ympäristössä.
Terveysviranomaiset antavat uuden tiedotteen vedenkäytöstä perjantaina puoliltapäivin.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
RoPS voitti – Inter pelasi jälleen vajaalla
RoPS otti kotikentällään arvokkaan 1-0 voiton Turun Interistä.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maailman ensimmäisestä matkailujäänmurtajasta tuli menestys
Jäänmurtaja Sampo on nähtävillä Turun Forum Marinumissa. Maailman ensimmäiseen matkailujäänmurtajaan voi käydä tutustumassa 27.5 asti.
Kykykilpailun tähti hiipuu nopeasti ilman uutta hittiä
Tv-formaatin kautta pinnalle noussut tähti joutuu lähtemään keikoille yhdellä tai kahdella hitillä.
Nieminen luovutusvoitolla välieriin
Jarkko Nieminen sai luovutusvoiton Tommy Haasista ja selviytyi näin välieriin tenniksen ATP-turnauksessa Düsseldorfissa.
Hallitukselta sata miljoonaa LNG-terminaaleihin
Hallitus yrittää lisätä nesteytetyn maakaasun käyttöä muun muassa meriliikenteessä tukemalla LNG-terminaalien rakentamista.
Presidenttipari Saaristomeren suojelijoiksi
Suojelijat sitoutuvat tavoittelemaan Saaristomereen valuvien ravinteiden vähentämistä ja levittämään tietoutta Saaristomeren tilasta.
Syöpähoidot tehostuvat Tyksissä
Syöpähoidon jonoja puretaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa. T-sairaalaan on avattu uusi lääkehoitopoliklinikka, jossa annetaan lääkehoitoja syöpäpotilaille arkipäivisin.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
