Justin Bieber tuo jättikiertueensa Suomeen
Kanadalainen supertähti Justin Bieber saapuu ensi keväänä Suomeen! Tällä hetkellä maailman ylivoimaisesti suosituin miesartisti tuo jättimäisen Believe Tour -kiertueensa Helsinkiin Hartwall Areenalle perjantaina 26. huhtikuuta 2013.
Konsertin liput tulevat myyntiin Lippupisteeseen ja Tikettiin tiistaina 24. heinäkuuta.
Justin Bieber pomppasi valtaisaan suosioon vuoden 2009 debyyttilevyllään My World ollessaan vasta 15-vuotias. Sittemmin artisti on myynyt lähes 20 miljoonaa albumia, kerännyt YouTubessa miljardeja katselukertoja sekä noussut yhdeksi maailman tunnetuimmista, seuratuimmista ja vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.
Bieberiä on yritetty saada Suomeen keikalle jo vuosia. Helsingin keikka on myös siksi harvinaislaatuinen tapaus, että halli on Bieberin pienin Believe-kiertueen esiintymisaarena.
Tuoreimmat aiheesta: Viihde
Yhdysvalloissa lotossa ennätyspotti
Powerball-potti on kasvanut maaliskuusta saakka, koska kukaan ei ole saanut kaikkia numeroita oikein.
Emokissa adoptoi porsaan Romaniassa
Emonsa hylkäämä porsas pääsi kissaemon ja neljän kissanpennun hoiviin.
Irlantilaistähti Sinéad O'Connor: "Rakastan musiikkia aina vain enemmän"
Viime vuonna julkaistu Sinéad O'Connorin uusin levy kuulostaa yllättävän positiiviselta.
Krista Siegfridsin suudelma ei jää ainoaksi viisulavalla
Euroviisujen huomisessa finaalissa nähdään myös kahden miehen välinen suudelma.
Sinnikkäimmät jonottivat uuden elokuvakeskuksen avautumista yön yli Kuopiossa – video
"Vähän kolottaa luita", myönsi ilmaislippujen toivossa katukiveyksellä yönsä viettänyt Maria Kokkonen.
Viisufinaalin järjestys ratkesi - Krista Siegfrids neljäntenä
Euroviisujen finaalin esiintymisjärjestys on päätetty.
Rauhoittunut rääväsuu Sinéad O'Connor konsertoi ensi kertaa Suomessa
1990-luvun vaihteessa raketin lailla kansainväliseksi supertähdeksi nousseen irlantilaislaulaja ja lauluntekijä Sinéad O'Connorin konserttikiertue ulottuu ensi kertaa Suomeen. Laulajatar esiintyy Finlandia-talossa tänään, perjantaina.
Marion: Tipi-tii on rakkain lauluni
Marion Rung on suomalainen viisukonkari ja euroviisuhistorian suuria tähtiä kahdella edustuskerrallaan. Tipi-tii ja Tom tom tom ovat edelleen Suomen parhaiten menestyneiden viisujen kärkipäässä.
Krista Siegfrids: Nyt ei ole mitään hävettävää! - video
Euroviisujen finaaliin tiensä selvittänyt Krista Siegfrids oli onnellinen ja helpottunut tuloksen selvittyä. Lauantain loppukilpailuun valmistautuminen alkaa jo perjantaina ja aseet kisan voittamiseksi ovat jo selvillä.
Kohuttu barbitalo avattiin Berliinissä
Suurikokoisen talon pintaan on sudittu n. 400 litraa pinkkiä maalia ja yli kymmenen kiloa kimalletta.
