Lappi |

Jutajaiset ei koleuteen hyydy

Pohjoisen suuri kansanmusiikki- ja tanssitapahtuma Jutajaiset on hyvässä vauhdissa Rovaniemellä. Neljäkymmentä vuotta täyttävä Jutajaiset polkaistiin liikkeelle keskiviikkona syntysijoillaan Sodankylässä. Odotukset ovat korkealla vaikka sään haltija ei näytä juhlaväkeä hellivän.

Jutajaiset
Jutajaisten tarjonta on vuosien myötä laajentunut kansanmusiikista iskelmään ja rockiin. Kuva: Vesa Vaarama / Yle

Pohjoistuuli riepottelee Jutajaisten päätelttaa. Kattoon ropisevat vesipisarat säestävät saamelaisyhtyettä, joka on teltassa testaamassa äänentasoja.

Ulkona on torstaina päivälläkin hyytävän kylmä, mutta Jutajaisten ohjelmavastaava Timo Tervo hymyilee silti aidosti.

-Tämmöistä on ollut ennenkin Jutajaisten neljäkymmentävuotisen taipaleen aikana. Tuoreen juhlakirjan mukaan Jutajaisissa on tullut räntää ja jopa lunta joskus Sodankylän aikoina.  Ja keli on ennusteen mukaan lämpenemässä viikonloppua kohti. Ei tämä pelota lainkaan, vakuuttaa Tervo.

-Pohjoisen ihmiset on tällaiseen tottuneet, ja toisekseen meillä on teltta suojana ja teltassa lämpöpuhaltimet. Ja paljon kun tulee väkeä niin tunnelma on varmasti lämmin ja saattaa nousta jopa kuumaksi  jossain vaiheessa.

Teltan saumat ratisevat?

Keli on ennusteen mukaan lämpenemässä viikonloppua kohti. Ei tämä pelota lainkaan

- Timo Tervo

Juhlavuoden kunniaksi festivaalin ohjelmassa on paria viime vuotta enemmän puhtaasti kansamusiikkia ja pelimannimusiikkia sekä tanssia. Silti musiikin kirjo on lavea – kirkosta lavatansseihin.

Joka päivälle on omat huippunsa, mutta jos jotain pitää ennustaa niin ohjelmavastaava Timo Tervo uskoo että Eppu Normaali vetää teltan niin täyteen että saumat ratisevat.

- Täytyy tunnustaa että uskon lauantain Eppujen tuovan tänne sukupolvien rajoja rikkovia yleisöjä ja paljon väkeä. Toisaalta myös kirkko vetää aina pari konserttia lähes täyteen ja kyllä torstain kansainvälinen ilta ja perjantai tuovat varmasti paljon yleisöä…kyllä joka päivä on omat  vetonaulansa, sanoo Tervo.

Sunnuntaihin kestävissä Jutajaisissa on esiintyjiä pohjoismaiden lisäksi myös Unkarista, Kiinasta, Venäjältä, Turkista  ja Sambiasta. Yleisöä festivaaleille odotetaan 15 000 – 16 000 henkeä eli suurin piirtein saman verran kuin parina edellisenä vuonna.

 

Kommentoi aihetta

(2 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Ajattelija.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onhan ne oikeasti yhtä tyhjänkanssa koko jutajaiset, mutta voihan sitä säälistä vähän vilikasta, kun on esiintyjät tänneasti vaivautuneet.

Eurooppa ja mailma elää laskuuden ja vihan vuoksi köyhyydessä ja silti pitää hömppää olla laidasta laitaan, se ei sovi oikein meikäläisen mailmankuvaan, joka itse leipänsä tienannut ja selkänahasta repinyt.


+13 - pohdin vielä

Ilmoita asiattomasta kommentista

En nyt sanoisi noinkaan, Ajattelijan sanoin. Mukavaahan se on ku on urheilu,musiikki, maraton,ym. tapahtumia kaupungissa ja paljon porukkaa. Iltariennoissa näkee muitakin kuin paikallisia. Sää voisi vain olla hieman lämpöisempi, ois mukava lähteä tanssimaan joenrantaan ;)

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä