Juusto saattaa hiukan pienentää diabetesriskiä
Säännöllinen hapanmaitotuotteiden kulutus saattaa myös kuvastaa muutenkin terveellistä ruokavaliota, mikä voi selittää maitoon liitettyjä hyötyjä.
Muutamat tutkimukset ovat vihjanneet runsaasti maitotuotteita käyttävien säästyvän aikuistyypin diabetekselta muita todennäköisemmin. Maitotuotteet saattavat kuitenkin vaikuttaa diabetesriskiin eri tavoin.
Tuoreessa American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, ettei maitotuotteiden kokonaiskulutus ollut yhteydessä aikuistyypin diabeteksen vaaraan. Kuitenkin runsaasti juustoa sekä muita maitohappokäymisen avulla valmistettuja maitotuotteita kuten jukurttia ja piimää nauttivien diabetesriski osoittautui reilun kymmenyksen pienemmäksi kuin näitä tuotteita vähiten käyttävien.
Maitotuotteiden ja diabeteksen yhteys voi johtua monestakin seikasta, mutta nykyinen tutkimustieto ei vielä riitä mekanismin selittämiseen. Säännöllinen hapanmaitotuotteiden kulutus saattaa myös kuvastaa muutenkin terveellistä ruokavaliota, mikä voi selittää maitoon liitettyjä hyötyjä. Nyt saadut tulokset tuleekin vahvistaa uusissa tutkimuksissa ennen kuin voidaan varmasti sanoa juuston ja hapanmaitotuotteiden ehkäisevän aikuistyypin diabetesta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin laajan kahdeksassa Euroopan maassa toteutetun syöpä- ja ravitsemustutkimuksen aineistoa, joka koostui 340 000 miehen ja naisen terveystiedoista. Diabetekseen sairastuneita oli 12 000. Maitotuotteiden kulutus kartoitettiin ruoka-ainekyselyllä.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
EU pyörsi päätöksensä oliiviöljykannujen kieltämisestä
Hämmästystä ja huvittuneisuutta herättänyt asetus olisi tullut voimaan ensi vuoden alussa.
Maksetaanko narkolepsiakorvauksia nyt myös aikuisille?
Lääkevahinkovakuutuspooli lupaa käsitellä uudelleen aikuisten narkolepsiatapaukset. THL vahvisti tänään, että myös sairastuneilla aikuisilla on ollut yhteys sikainfluenssarokotteeseen.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Vauvan henki pelastettiin 3D-tulostimella tehdyllä ruumiinosalla
Pikkuvauva oli tukehtumassa vaikean keuhkovian takia. 3D-tekniikalla hänelle tehtiin keuhkojen tukirakenne, joka mahdollistaa hengittämisen.
THL myöntää: Narkolepsiariski kohosi sikainfluenssarokotusten jälkeen myös aikuisilla
Tänään julkistetun raportin mukaan kohonnut sairastumisriski kesti aikuisilla noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. THL:n mukaan Pandemrix-rokotettujen riski saada narkolepsia oli 3 - 5 -kertainen verrattuna rokottamattomiin aikuisiin. Aikuisten riski sairastua oli kuitenkin pienempi kuin lasten.
Nuorten parisuhdemarkkinat epätasapainossa - miehistä ylitarjontaa maakunnissa
Parikymppiset naiset ovat pakkautuneet erityisesti Turkuun ja Helsinkiin. Miehet puolestaan jäävät armeijankin jälkeen kotiseudulleen pikkupaikkakunnille. Vuosikymmeninä jyrkentynyt jako parisuhdemarkkinoilla voi Väestöliiton mukaan laskea syntyvyyttä.
Ilmansaasteet yhteydessä aivohalvauskuolemiin
Kiinalaistutkimuksessa aivoinfarkteista johtuvat kuolemat olivat yleisempiä sellaisina päivinä, jolloin ilman typpioksiditasot nousivat.
Kauneushoitolapalveluissa piilee riskejä
Kauneushoitoloiden tarjoamat palvelut, kuten laitehoidot, täyteainepistokset ja laserit vaativat kosmetologeilta yhä enemmän. Kauneushoitolan voi perustaa ilman tutkintoa.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
