Jymy katkaisi Kirin kauden
Jyväskylän Kiri hävisi eilen Sotkamon Jymylle neljännen puolivälieräottelun. Kiri taisteli sotkamolaisia vastaan viimeiseen saakka, mutta mitalipeleihin saakka se ei tällä kertaa riittänyt.
Kirin kausi superpesiksessä päättyi eilen. Puolivälierät voitti lopulta selvin luvuin 4-0 Sotkamon Jymy.
Kotiottelussaan Kiri oli edellispelejä vahvempi ja johti vielä ensimmäisellä jaksolla 2-0, mutta Jymy tasoitti tilanteen ja vei jakson luvuin 4-6. Vielä toisessakin jaksossa Kiri pystyi aluksi tasoittamaan tilanteesta 1-3.
Lopulta vahvasti ja varmasti pelannut, moninkertainen mestari Jymy vei voiton Sotkamoon luvuin 4-6 ja 3-5.
- Voi olla tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi tulokseen. Sellainen olo jäi, että kaikki mitä meillä oli, niin se myös kentälle saatiin. Se vaan ei nyt riittänyt, sanoo Kirin pelinjohtaja Juhani Lehtimäki.
Lehtimäki oli tyytyväinen omiensa otteisiin sarjan viimeisissä peleissä. Ottelusarjan alusta sen sijaan puuttui rutistusta.
- Uskalsimme haastaa Sotkamoa ihan tosissaan. Kahdessa ensimmäisessä pelissä sitä ehkä vähän puuttui.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Valon kaupunki on vuoden 2013 kuntatekniikan saavutus
perusteluissa todettiin, että Jyväskylän Valon kaupunki on vuosia kestänyt pitkäjänteinen projekti, joka on toteutettu uutta teknologiaa hyödyntäen. Katujen, siltojen, julkisten rakennusten ja ulkoalueiden valaistusta uusimalla ja kehittämällä on luotuenergiatehokas kaupunkivalaistus.
Valitus voi lykätä suurlukioiden syntyä
Jyväskylään tulevien suurlukioiden suunnittelu on täydessä vauhdissa. Noin 1200 opiskelijan lukiot sijoittuvat Viitaniemeen ja Harjun kampukselle.
Jyväskylän Finlandia Marathoniin tulossa ennätysmäärä juoksijoita
Jyväskylässä syyskuussa juostavaan Finlandia Marathoniin on ilmoittautunut puolet enemmän juoksijoita kuin tähän aikaan vuosi sitten. Huhtikuun loppuun mennessä ilmoittautuneita oli ennätysmäärä.
Kuvagalleria: Pesät piipussa, pelastusveneen päällä ja kannon nokassa
Kuluneella viikolla lämpötilat ovat Keski-Suomessakin hiponeet jo hellelukemia. Sääkuvaajien otoksiin on osunut muun muassa mustikan kukkia ja lintujen koteja.
Kuvagalleria: Yle Keski-Suomi Kyyjärvellä
Radio Kylässä -kiertueen toisena etappina on Kyyjärvi. Viikon kuluttua kiertue jatkaa Konnevedelle.
Hirvikaksoset hurmaavat Jämsässä
Eläinpienokaiset ihastuttavat varsinkin jos ja kun niitä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Jämsässä tarhaoloissa kaksosvasat synnyttänyt hirviemo vahtii kuitenkin tarkkaan, etteivät uteliaat tuppaa liian lähelle.
Pellolla paloi Äänekoskella
Äänekoskella syttyi uhkaava maastopalo ruokohelpipellolla puolilta päivin tänään.
Illan puhelinsoitto Urpilaiselta nosti Huovisen ministeriksi
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen peruspalveluministeriksi nostama Susanna Huovinen kuuli ministeripestistään eilisiltana puhelimessa.
SDP:n ministerikierrätys: Huovisesta peruspalveluministeri
Keskisuomalaisesta kansanedustaja Susanna Huovisesta tulee SDP:n uusi peruspalveluministeri. Sekä sote- että kuntauudistus ovat nyt keskisuomalaisissa käsissä.
Jyväskylän ULA-antenni nousi 60 vuotta sitten
Suomen radiolähetyksissä otettiin merkittävä tekninen harppaus 60 vuotta sitten, kun ensimmäiset ULA-antennit otettiin käyttöön. Jyväskylän Harjulle rakennettiin yksi ensimmäisistä neljästä antennista, jotka mahdollistivat radiolähetykset ultra-lyhyillä radio-aalloilla.
