JYP kohtaa tänään tsekkijoukkueen Jyväskylässä
European Trophy -turnaus käynnistyy tänään Jyväskylässä, kun JYP kohtaa tsekkiläisen Pirati Chomutovin. JYP on European Trophyssa uusi suomalaisjoukkue.
JYP aloittaa tänään Euroopan seurajoukkueiden turnauksen kotonaan. JYP saa vastaansa tsekkiläisen Pirati Chomutovin. Sunnuntaina Jyväskylään saapuu JYPin vastustajaksi niin ikään tsekkiläinen HC Sparta Praha.
JYP tulee kaudelle 2012 European Trophyyn mukaan uutena suomalaisjoukkueena. Tämän vuoden jääkiekkoilun European Trophysta taistelee kaikkiaan 32 joukkuetta, joista seitsemän on suomalaista joukkuetta. Jaossa on kahdeksan paikkaa joulukuun lopputurnaukseen.
Hyvää treeniä kauden alla
JYPin päävalmentaja Jyrki Ahon mukaan turnaus tuo hyvän lisän alkavaan kauteen.
- Europelit ovat tervetullut lisä ennen SM-liigakauden alkua pelattaviin harjoitusotteluihin.
- Koko European Trophy on mielettömän hyvä juttu. Saamme vaihtelua vastustajiin, jotka pelaavat eri tvalla kuin kotimaiset joukkueet. Se kehittää myös meidän omaa pelaamista, toteaa Aho.
Kaikki suomalaisjoukkueet avaavat urakkansa viikonloppuna kahdella kotiottelulla, joten eurooppalaista huippujääkiekkoa on tarjolla 14 ottelun verran kolmessa päivässä. JYPin lisäksi HIFK, KalPa, Tappara, TPS ja Kärpät pelaavat avausottelunsa tänään. Jokerit aloittaa turnauksen huomenna.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kuljetusalan jättitapahtuma käyntiin Lutakossa
Vuoden suurin kuljetusalan tapahtuma on alkanut Jyväskylässä. Lauantaina päättyvä Kuljetus 2013 -näyttely on Jyväskylän Messut Oy:n suurin tapahtuma koskaan näyttelyneliöillä mitattuna.
Nämä koulut kaipaavat kipeimmin korjausta
Keski-Suomen liitto on listannut maakunnan kouluremontit kiireellisyysjärjestykseen. Listan kärjessä on Konneveden yläkoulun peruskorjaus ja laajennus.
Puukauppa käy kuumana
Puukauppa käy parhaillaan vilkkaana. Puun ostomäärien ennakoidaan nousevan jo lähiviikkoina yli miljoonaan kuutiometriin viikossa.
Kirje patistaa passin hakuun
Poliisihallitus on ottanut tänä keväänä käyttöön ilmoitusmenettelyn, jolla henkilöille muistutetaan kirjeitse passin voimassaoloajan umpeutumisesta. Tavoitteena on osaltaan vähentää poliisin lupapalveluiden ruuhkia.
Suomen Cupin välierät siirtävät Veikkausliiga-otteluita
Kolme ottelua väistää Cupin välieriä. Siirrot koskevat elokuun loppupuolta.
Tuttipalo työllisti palokuntaa
Hellalle unohtuneet tutit toivat pelastuslaitoksen paikalle Jyväskylässä tänään aamupäivällä.
Tutkimus: Lapset eriarvoistuvat päiväkodissa
Päiväkodissa tavoitteena on tarjota kaikille lapsille tasa-arvoiset osallistumisen mahdollisuudet, mutta käytännössä ne eivät usein toteudu. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan arki päiväkodissa eriarvoistaa lapsia.
Kyyjärvellä kaavaillaan kunnanvirastoa kauppakeskukseen
Kyyjärvellä harkitaan kunnanviraston toimintojen siirtämistä paikalliseen kauppakeskukseen.
Kenkiin voi rakastua ensisilmäyksellä
Korkkarit, kumpparit, lenkkarit ja tennarit ovat tuttuja jalkineita tavan tallaajille. Kenkäfriikeille popojen laatu ja ulkonäkö on aivan erityisen tärkeä asia.
Työkone kärysi Honkarakenteen tehtaalla
Työkoneen sähkölaitteisto vaurioitui tulipalossa Honkarakenteen tehtailla Karstulassa tänä aamuna puoli yhdeksän aikaan.
