Maailman suurimpana talousmahtina Euroopan Unionilla voisi olla valtaa maailman asioihin, mutta maailmanpoliittista keskustelua hallitsevat maailman toiseksi ja kolmanneksi suurimmat talousmahdit, Yhdysvallat ja Kiina.

Voidaan puhua jopa eurooppalaisesta isolationalismista. Eurooppa pysyttelee sivussa maailmanpolitiikasta samaan tapaan kuin Yhdysvallat 1930-luvulla. Yhdysvalloissa kyse oli kuitenkin tietoisesta politiikasta, Euroopassa pikemmin politiikan puutteesta.

21. vuosisadan aatteiden taistelu käydään amerikkalaisen uusliberaalin kapitalismin ja kiinalaisen totalitaarisen kapitalismin välillä. Sen sijaan eurooppalainen sosiaalinen kapitalismi hiipuu ja näivettyy täällä Aasian läntisellä niemimaalla.

Euroopan katse on kääntynyt sisäänpäin. Olisi houkuttelevaa syyttää Euroopan ongelmista Välimeren maiden poliitikkoja, jotka pitivät vaalilupauksensa ottamalla aina vaan lisää lainaa. Kuitenkin myös useimmat muut EU-maat ovat viime vuosina velkaantuneet, kuka varomattomammin, kuka vastuullisemmin.

Euroopan Unioni on järkiavioliitto ilman tunnetta.

Yhdysvaltojen asuntomarkkinoiden lainakriisin laukaisema maailmantalouden taantuma paljasti eniten velkaantuneiden euromaiden heikkouden. Taantuman iskiessä pankit eivät enää antaneet niille lisää lainaa, vaikka verotulojen supistuessa rahaa olisi tarvittu mm. palkkoihin ja vanhojen lainojen korkoihin.

Sen sijaan Suomi sai edelleen lainaa, vaikka Suomen kansantalous romahti vuonna 2009 paljon Kreikkaa ja Espanjaa pahemmin.

Valtion velkaantumista ei ole pidetty ongelmana, kunhan kansantalous kasvaa velkaa nopeammin. Euroopassa kasvun eväät ovat kuitenkin käymässä vähiin. Työikäinen väestö supistuu, eikä tuottavuuskaan nouse entiseen tapaan. EU-maiden keskimääräinen hedelmällisyysluku on vain 1,5.

Jos Euroopan talous ei käänny kasvuun, silloin sakkaa myös pieni vientivetoinen Suomi. Karu totuus on, että Suomen talous tarvitsee Eurooppaa enemmän kuin Euroopan talous tarvitsee Suomea.

Euroopan Unionin palauttamiseksi maailmankartalle tarvitaan koko Unionia. Siihen eivät edes Saksan ja Ranskan rahkeet kaksin riitä, sillä ilman yhteistä linjaa jäsenmaat jatkavat Unionin repimistä eri suuntiin.

Ensin Eurooppa on kuitenkin tuotava Euroopan kartalle. Euroopan Unioni on järkiavioliitto ilman tunnetta. Meillä ei ole samanlaista jaettua identiteettiä kuin esimerkiksi amerikkalaisilla. Tämä siitä huolimatta, että arvojen kirjo Atlantasta San Franciscoon on vähintään yhä laaja kuin Sofiasta Tukholmaan.

Koska emme pidä itseämme eurooppalaisina, Euroopassa ei käydä poliittista keskustelua Euroopan linjasta ja tulevaisuudesta. Meillä ei ole edes Eurooppa-tason poliitikkoja.

Amerikkalaisia emme ole, kiinalaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis eurooppalaisia.

Suomessa seurataan Ranskan presidentinvaaleja tarkemmin kuin Euroopan komission puheenjohtajan valintaa, vaikka komission päätökset vaikuttavat suoraan suomalaisten arkeen. Ehkä myös komission puheenjohtaja pitäisi valita suoralla kansanvaalilla.

Meillä ei ole myöskään eurooppalaista mediaa, joka seuraisi ja keskustelisi EU-politiikasta. NBC:n ja New York Timesin asemesta kullakin Euroopan maalla on omat lähinnä paikallisista asioista kiinnostuneet tiedotusvälineensä.

Esimerkiksi täällä Yle Uutisissa Euroopan Unionin tapahtumat luokitellaan ulkomaanuutisiksi!

Ei ihme, että parlamentissa, komissiossa ja ministerineuvostossa käsitellyt asiat tulevat suomalaisille yllätyksinä, eikä niihin osata vaikuttaa ajoissa. Euroopan parlamentissa toimiviin suomalaisiin meppeihin kun olisi aivan yhtä helppo ottaa yhteyttä kuin kansanedustajiinkin.

Jos eurooppalaiset haluavat muun maailman kiinnostuvan Euroopan mielipiteistä, eurooppalaisten on ensin kiinnostuttava omista asioistaan.

Adolf Arwidssonia mukaillen ”Amerikkalaisia emme ole, kiinalaisiksi emme halua tulla, olkaamme siis eurooppalaisia.”

Jyrki J.J. Kasvi
Kirjoittaja on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskuksen tutkimus- ja kehittämisjohtaja