Keski-Suomi |

Jyväskylä pohtii koko kansan sikainfluenssarokotuksia

Jyväskylän kaupunki pohtii, miten koko kansan rokotuksen sikainfluenssaa vastaan toteutetaan. Yhtenä vaihtoehtona on, että kaupunki rokottaa kokonaan omana toimintanaan terveet yli 25-vuotiaat.

Rokotuspiikki käsivarteen
Kuva: YLE Keski-Suomi / Jarkko Riikonen

Myös työterveyshuollon mahdollisuutta palvelujensa piirissä olevien työntekijöidensä rokotuksiin pohditaan.

Jyväskylän pandemiapäällikkö Jarmo J. Koski kertoo, että kaupungin oman rokotustoiminnassa vaihtoehdot terveysasemilla tai suurissa saleissa tapahtuvien joukkorokotusten välillä ovat vielä pohdinnassa.

-Jos rokotteiden saaminen jatkuu nykyisellään, eli rokottet saapuvat pienissä erissä, terveysasemilla annettavat rokotukset olisivat ensisijaisia, Koski sanoo.

Jos rokotteita saadaan nykyistä suuremmissa erissä, olisi mahdollista järjestää suuria rokotustapahtumia ja siten rokottaa nopeammin.

Jyväskylässä on noin 40 000 sikainfluenssan riskiryhmiin kuulumatonta, eli kaksi kolmesta jyväskyläläisestä on riskiryhmää.



Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä