Keski-Suomi |

Jyväskylän lukioita viedään jättikampuksiin

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä kaavailee Tikkakosken lukion lakkauttamista. Myös Voionmaan ja nykyisen Lyseon lukion tulevaisuus on vaakalaudalla.

Grafiikka: Jyväskylän lukiovaihtoehdot
Kuva: YLE Keski-Suomi / Petteri Juuti

Tänään julkistettu lukioverkkoselvitys sisältää neljä eri vaihtoehtoa Jyväskylän lukiokoulutukselle. Vain yhdessä vaihtoehdossa Lyseo rakennus kunnostettaisiin lukiokäyttöön. Yksikään vaihtoehto ei sen sijaan sisällä Tikkakosken lukiota.

Yhdenkään lukion lakkauttamisesta ei ole vielä kuitenkaan päätetty, muistuttaa Jyväskylän lukiokoulutuksen johtaja Antti Rastela.

- Pohdinnassa on kahden tai kolmen lukion malli Jyväskylän keskustassa. Tikkakosken kohdalla on kaksi esitystä, se joko lakkautetaan vuonne 2013, tai sitten sillä on kehittämisvuoden 2012-2015. Tänä aikana Tikkakosken pitäisi päästä nollatukokseen. Lukiomallia ei määrää mikään yksittäinen asia vaan kokonaisuus, hän sanoo.

Koulutuksen jatkaminen Tikkakoskella edellyttäisi 180 opiskelijaa.

Lukiokoulutuksen johtokunta pyytää Jyväskylän kaupunkia arvioimaan neljää vaihtoehtoa Jyväskylän lukioverkkoratkaisuksi 14. helmikuuta mennessä. Päätöksen lukioverkosta johtokunta tekee lausunnon saatuaan 23. helmikuuta.

Neljä lukiomallia:

A1. Harjun (1200 opisk.) ja Viitaniemen kampus (1200 opisk.)

- kahden lukion malli
- yhteiset toisen asteen kampukset
- kampusten uudet liikuntasalit
- Viitaniemi toimii nykyisissä tiloissa, Harjulla keskimmäinen siipi lukiokoulutukselle
- ylläpitokustannukset 2,86 miljoonaa euroa, investointikustannukset 13 miljoonaa euroa
- Lyseon ja Voionmaan myyntitulot 2,6 miljoonaa euroa
- tilatarve 20 200 m2

A2. Lyseon (300 opisk.) ja Harjun yhteinen kampus (900 opisk.) ja Viitaniemen kampus (1200 opisk.)

- kahden lukion malli
- Lyseon ja Harjun kampus muodostavat yhden hallinnollisen yksikön, lukion, joka toimii kahdessa eri toimipisteessä. Lyseon lukion vanha rakennus saneerataan. Harjun kampuksen yhteyteen rakennetaan uusi 600 m2 liikuntasali.
- Ylläpitokustannukset 3,34 miljoonaa euroa, investointikustannukset 16,40 miljoonaa euroa, Lyseon uudemman rakennuksen purkukustannukset ovat 0,5 miljoonaa euroa
- Voionmaan myyntitulot 1,46 miljoonaa euroa
- tilatarve 22 100 m2

C. Voionmaan kampus (1200 opisk.) ja Harjun (600 opisk.) sekä Viitaniemen kampus (600 opisk.)

- kolmen lukion malli
- erillinen lukiokampus ja kaksi nykyisen kokoista lukiota osana toisen asteen kokonaisuutta
- Voionmaalla saneerauksen lisäksi uudisrakentamista liikuntasaleineen
- Viitaniemessä lukio B1-rakennukseen (liiketalous Harjulle), saneerauksia
- ylläpitokustannukset 3,33 miljoonaa euroa, investointikustannukset 18,28 miljoonaa euroa
- Lyseon myyntitulo 1,14 miljoonaa euroa ja Harjun sähköopetuksesta vapautuvan tilan peruskorjaus kuntayhtymän tarpeisiin 4,4 miljoonaa euroa
- tilatarve 22 415 m2

D. Harjun kampus (1200 opisk.) ja Voionmaan kampus (600 opisk.) sekä Viitaniemen kampus (600 opisk.)

- kolmen lukion malli
- iso lukio osana toisen asteen kampusta ja kaksi nykyisen kokoista lukiota toinen omana kampuksenaan ja toinen osana toisen asteen kokonaisuutta
- Viitaniemessä lukio EF:n tiloissa, Voionmaalla peruskorjaus, nykyinen liikuntasali
- Harjulle uusi liikuntasali
- ylläpitokustannukset 3,39 miljoonaa euroa, investointikustannukset 16,48 miljoonaa euroa
- Lyseon myyntitulo 1,14 miljoonaa euroa
- tilatarve 23 200 m2

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä