Kaamasen poronsarvijauhekauppias vaihtui
Junnu Vainion tunnetuksi tekemä poronsarvijauhekauppa jatkuu Inarin Kaamasessa. Matkamuistomyymälä Jouni Nuorgam Shop jatkaa niin ulkomaisten kuin kotimaan matkailijoiden palvelua uusin voimin Jounin siirryttyä kokopäiväisesti ansaittujen eläkepäivien viettoon. Kauppa pysyy kuitenkin samassa perheessä, koska myymälän pitoa jatkaa Jounin poika Olli-Veli Nuorgam.
"Kauhea kauppa käy Kaamasen tiellä, Nuorgamin Jouni on myymässä siellä kuulua potenssiainetta."
Näin vielä 80-luvulla kun Junnu Vainio teki tuon pientä kohuakin herättäneen laulun. Nyt potenssijauhetta ei ole enää myy Jouni vaan Junnun sanoja mukaillen, että mies kun tulee tiettyyn ikään, on homma jätettävä.
Näin on Jouni tehnyt ja Kaamasen tiellä matkamuistokauppaa hoitaa Jounin poika Olli-Veli. Kauppiaan vaihtumisesta huolimatta Junnun kuuluttamaa potenssiainetta löytyy yhä ja vuosien varrella kaupasta on tullut monille perinteinen käyntipaikka.
Tämän vahvisti paikalle sattunut asiakas Jorma Hiltunen Joensuun Enolta.
- Kyllähän se on jokavuotinen pysähdyspaikka kun kalareissulta tullee. Aina on jutusteltu kun on käyty tässä.
Ensimmäisen kesän kauppaa Kaamasessa käynyt Olli-Veli
- Vanhoja tuttuja on kotimaan matkailjoista ehkäpä 60-70 prosenttia ja ulkolaisista on myös aika moni. Paljon on kummiski kanta-asiakasta ja ne käyvät hakemassa perinteiset potenssilääkkeet ja sitten ehkä jotakin muutakin matkamuistoa.
- Potenssilääkkeet viedään yleensä vielä naapurille. Harvoin itselle ostetaan. 90 % ilmoittaa, että tätä viedään nyt naapurille, lisää Olli-Veli vielä.
Kauppa pitää kiireisenä
Vaikka Jouni on jäänyt heikenneen kuntonsa vuoksi pois kaupanteosta kokonaan, niin ainakin kerran päivässä hän käväsee myymälässä kuin vanhasta muistista. Oli-Velin mukaan kesäaikainen tienvarsimyymälä vaatii aika paljon pitäjältään.
-Yksin kun tätä pyörittää tässä niin kyllä siinä tekemistä riittää aamusta iltaan.
Olli-Velin lapset käyvät toki silloin tällöin auttamassa, kun tavaroita pitää saada hyllyille. Jouni aloitti matkamuistoalalla jo 70-luvun alussa ja siirtyi sitten Kaamaseen. Lähes 50 vuoden perinne velvoitti Olli-Veliä jatkamaan.
- Olihan tämä tietenkin niin, että Jounilla on kuitenkin niin laaja tämä kanta-asiakaskunta, että eihän tätä voinut kiinnikään pitää. Ihmiset olis alkaneet ihmettelemään touhua, täytyihän tätä jatkaa.
Sekin oli Ollille selvää, että paikan nimeä ei voi muuttaa.
- Ei missään nimessä, silloinhan ei kukaan tuntis paikkaa ja tietäs missä on Kaamasen mutkat. Ei missään vaiheessa ole tullu nimen vaihto mieleen.

Kommentoi aihetta
(1 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Naima-aslak.
Ilmoita asiattomasta kommentistaHieno juttu, vaimo ehtikin jo huolestua porsarviuutteen loppumisesta.