Luonto |

Käärmeet luikertelevat lomalaisten näkökenttään

Käärmeistä on tehty viime aikoina paljon havaintoja. Moni on epäillyt matelijoita olevan normaalia enemmän, mutta biologi tyrmää nämä luulot. Luonnossa liikkuvat lomalaiset vain havainnoivat ympäristöään normaalia tarkemmin.

Kyykäärmeet kalliolla
Kuva: YLE

Käärmeitä ei ole tänä vuonna sen enempää kuin edellisinäkään vuosina. Näin vakuuttaa biologi Janne Lampolahti. Hänen mukaansa lisääntyneet havainnot liittyvät ennen kaikkea lomakauteen.

- Lomalaiset liikkuvat paljon ulkona ja kiinnittävät niihin enemmän huomiota. Onhan nyt toki lämpimin aika vuodesta ja käärmeet liikkuvat aktiivisemmin, mutta ei niitä aiempaa enempää ole.

Lisääntyminen näkyy elokuussa

Lampolahden mukaan vielä enemmän käärmehavaintoja tehtäneen elokuussa, jolloin synnytykseen ja munintaan valmistautuvat naaraat hakeutuvat lämpimille paikoille.

- Kyy hautoo munat sisällään ja rantakäärme munii ne yllättävän myöhäänkin elokuussa. Kun uudet poikaset tulevat, niin alkusyksystä käärmeitä näkyy taas enemmän.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Kristiina Järvenpää

Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa

Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä