Kaavin kunnanjohtaja: Masentavaa luettavaa
Kaavin synkät mielenterveyslukemat ovat kunnanjohtajan mukaan masentavaa luettavaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Kaavin mielenterveysindeksi on yli 235, kun lukema keskimäärin on sata.
Kaavilaisten sairastuvuus mielenterveysongelmiin on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan korkeinta koko Suomessa.
Kunnanjohtajan mukaan ongelmat olivat tiedossa, mutta häntäpään sijoitus yllätti.
- Kyllä me sen tiesimme, mutta häntätilan paikka. Sitähän me emme osanneet aavistaa, kunnanjohtaja Ari Sopanen kertoo Yle Uutisille.
Kunnanjohtajan mukaan hännänhuipun paikalta on mahdollisuus pyristellä pois. Työt tilaston kohentamiseksi on jo aloitettu.
- Näihin toimiin on jo ryhdytty. Se tarkoittaa ennakoivaa terveydenhuoltoa ja erityisesti mielenterveyden puolella, Sopanen toteaa.
Kunnanjohtajan kannalta huonot lukemat kuulostavat pahoilta myös rahalla mitaten.
- Se kuulostaa pahalta myös siksi, että se näin kunnanjohtajan, rahakirstun vartijan näkökulmasta tietää rahan menoa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Naisten Kymppi täyttää 30 vuotta
Helsingissä juostaan samalla Tyttöjen Kymppi, jonka osallistumismaksusta osa menee Tyttöjen Talolle.
Mikä muuttui ananasmehujupakan jälkeen - vai muuttuiko mikään?
Suomalaisilla kauppaketjuilla olisi tutkijan mukaan paljon parannettavaa tuotannon vastuullisuudessa kehitysmaissa. Pitkien tuotantoketjujen taakse on kuitenkin lähes mahdotonta nähdä ja valvoa niitä. Kaupan omien tuotemerkkien ihmisoikeusrikkomukset paljastanutta tutkijaa odottaa oikeuskäsittely Thaimaassa.
Siivouspäivän kirpputoreissa 2 800 myyntipaikkaa
Kierrätystapahtuma laajeni 89 paikkakunnalle. Mukana oli reilut 2 800 myyntipaikkaa.
Pussy Riot netissä: Meillä ei ollut edes aikomusta esiintyä festivaaleilla
Pussy Riotin nimissä kirjoitetun tekstin mukaan ryhmä ei koskaan kerro esiintymisistään etukäteen.
Venäjä kritisoi päätöstä Tampereen-konferenssista
Tampereen kaupungin johto kielsi aiemmin Venäjän uusia arvoja käsittelevän konferenssin pitämisen pääkirjasto Metson tiloissa, ja Suomi-Venäjä -seura perui samaan konferenssiin liittyvän Stalin-tilaisuuden Lenin-museolla.
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Talvivaaran nykypäästöt vasta esinäytöstä
Talvivaaran sulfaattipäästöt ylittävät lähivuosina moninkertaisesti aiemmat, lähilammet ja -järvet suolanneet jätevesijuoksutukset. Jotta yhtiö voisi jatkaa toimintaansa, se joutuu poistamaan kaivosalueelta vuosien virheratkaisujen keräämien vesien mukana lähes 50 miljoonaa kiloa sulfaattia. Viranomaiset ratkaisevat pian, minne ja millä aikataululla suolavedet lasketaan.
Pussy Riot pelkäsi henkilöllisyyden paljastumista - ryhmä katosi ja perui esiintymiset Suomessa
Pussy Riotia lähellä olevan luotettavan tahon mukaan he ovat turvassa, festivaalijärjestäjät kertovat. Tarkkaa tietoa peruuntumisille ei ole, mutta syy näyttäisi olevan huoli turvallisuudesta ja esiintyjien henkilöllisyyden paljastumisesta. Iltapäivällä ei tiedetty, ovatko kadonneet enää Suomessa.
Pirkanmaalla kaksi samanlaista nokkakolaria - loukkaantuneita kahdeksan, viisi vakavasti
Pirkanmaalla on sattunut lauantaina kaksi liki identtistä nokkakolaria. Yhteensä kahdeksan ihmistä on loukkaantunut, joista toisessa onnettomuudessa viisi vakavasti.
Valepoliisit varastivat rahaa turisteilta
Kolme poliisina esiintynyttä varasta vei rahaa kolmelta brasilialaisturistilta Helsingin Katajanokanrannassa perjantaina iltapäivällä.
