Kadonneet sanomalehdet
Kansan Lehti on vielä monen muistissa ja ehkä Hämeen Yhteistyökin. Tampereella on ilmestynyt niiden lisäksi kymmeniä lehtiä, joista monet ovat vaipuneet unholaan.
Aamulehden kovin kilpailija viime vuosisadalla oli Tampereen sanomat, edistyspuolueen lehti, jolla oli useita elämänkaaria. Sen toiminta lakkasi vuonna 1918 kun ammus osui sen toimitukseen Hellströmin palatsissa, joka sijaitsi Hämeenkadulla nykyisen Voiman talon kohdalla.
Lehti alkoi toimia uudelleen mutta se lakkasi, kun edistyspuolueen rikas magnaatti Eero Erkko veti siltä tukensa.
Toimitus sai lukea tiedon lehden lopetuksesta Aamulehdestä.
- Tampereen Sanomien elämää voi verrata kissan elämään; sillä oli monta henkeä, sanoo asiaa tutkinut viestintäalan yrittäjä Jyrki Pietilä.
Lehti nousi mutta 1930-luvulla sen toiminta katkesi taas kun lehden kaikki neljä toimittajaa kutsuttiin talvisotaan.
Kilpailua uutishankinnassa
Levikissä Tampereen Sanomat ei Aamulehdelle pärjännyt yhtä hyvin kuin Kansan Lehti, mutta uutishankinnassa se piti muut virkeänä, sanoo Pietilä.
Vuoden 1880 lopulla ilmestyvä Sampo oli ensimmäinen seitsenpäiväinen suomenkielinen sanomalehti. Se ilmestyi vain jotain viikkoja.
Veljesten lehti
Omaa linjaansa veti Tampereen lehti, joka ilmestyi 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Lehteä toimittivat Vallinin veljekset Eino ja Väinö. Näistä Väinö tunnettiin myöhemmin Voionmaa-nimisenä. Lehdellä oli ennakkoluuloton linja.
- Hän onkin ainoa tamperelainen lehtimies, jolla on Tampereella patsas.
Tampereen lehti julkaisi kuvia piirroksin jo seitsemän vuotta ennen kuin Aamulehdessä oli valokuvia.
Työväenlehdet lakkautusten alhossa
Kansan Lehti oli seutukunnan ensimmäinen merkittävä työväenlehti. Muitakin oli - Kristillinen työkansa, jonka takana oli Kristillinen Työväenliitto.
Radikaalimpi oli Työväen lehti 1920-luvun lopulla. Se lopetettiin kommunistilakien seurauksena 1930.
1946 perustettiin Hämeen Yhteistyö, joka alussa ilmestyi Hämeen-Satakunnan Yhteistyönä.
Aate pontimena
- Toimittajat olivat aatteen sotureita tai kansansivistysimisiä, sanoo Peitilä. Tampereen Lehti oli poikkeus epäpoliittisuudessaan.
Tilaajat kuitenkin odottivat lehdiltä myös uutishankintaa. Päivänperholehtiä oli paljon ja lyhytaikaisia rohkeita kokeiluja.
- Tuohon aikaan ei tehty markkinatutkimuksia ja usein lehden elämä saattoi päättyä näytenumeroihin.
- Tiettyä yhtäläisyyttä voi halutessaan löytää nykyisiin moniin netissä ilmestyviin lehtiin. Myös kielenkäyttö muistutti joskus nykyistä vihanpurkauslinjaa. Keskustelu esimerkiksi suurlakon aikaan oli hyvinkin kiihkeää eikä käräjiltäkään vältytty.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.