Käen kiihko on pian ohi
Lintujen vilkkaimmalla parittelukaudella metsistä kuuluu tauotonta kukkumista. Paritteluvietti saa käkikoiraan kutsumaan naaraita jopa yöt läpeensä.
Käet ovat viettäneet alkukesän monien muiden lintujen tapaan pariutumispuuhissa. Paikoin käkien on havaittu kukkuvan jopa keskellä yötä.
Biologian ja maantieteen lehtori Jarkko Rutila on tutkinut käen käyttäytymistä väitöskirjassaan. Hän toteaa kukkumisen olevan luontoääni, joka kuuluu alkukesään.
- Silloin on kukuttava, kun pariutumisvaihe on kiihkeimmillään. Se ei katso aikaa ja paikkaa vaan linnun on kukuttava yöt läpeensä.
Jos koiraat ovat kiihkon vallassa, ne päästävät takovia ja uhittelevia ääniä, jahtaavat toisiaan ja käyvät kimppuunkin, jos kulmakunnan käkiherruus ei selviä ääntelyllä ja takaa-ajolla.
Käkikoiras ja -naaras eivät muodosta pysyvää parisidettä vaan ainoastaan parittelevat yhdessä.
- Sen jälkeen koiraat jatkavat kukkimista hilpeissä tunnelmissa ja naaraat häipyvät munimaan. Jotkut koiraat ovat naaraiden keskuudessa suositumpia kuin toiset. Yksillä käy flaksi, toisilla ei, Jarkko Rutila selventää lintujen pariutumiskäyttäytymistä.
Käki on Suomen linnuista ainoa loispesijä, joka munii toisen linnun pesään ja antaa pesän omistajan hautoa ja hoitaa poikasensa aikuiseksi.
Kukkuja on kulmakunnan kuningas
Äänimerkein käki kertoo muille linnuille olevansa kulmakunnan kuningas. Kukkuminen houkuttelee myös naaraita.
- Ei voi sanoa, että ne vain pelaisivat korttia, polttelisivat tupakkaa ja joisivat viskiä vaan ne elävät normaalia käen elämää. Jos koiraat ovat kiihkon vallassa, ne päästävät takovia ja uhittelevia ääniä, jahtaavat toisiaan ja käyvät kimppuunkin, jos kulmakunnan käkiherruus ei selviä ääntelyllä ja takaa-ajolla.
Metsistä kantautuvaa runsasta kukkumista selittää se, että tänä vuonna käkiä on arvioiden mukaan paljon. Kannan suuruus vaihtelee vuosittain, ja viime vuosina pesimäkesät ovat olleet hyviä.
Käet jatkavat äänekästä kukuntaansa heinäkuun puoliväliin, jonka jälkeen ne hiljenevät odottamaan seuraavaa kesää.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Lehti: Erittäin saastuttavaa öljyjätettä viedään ulkomaille polttoaineeksi
USA:n ja Kanadan öljyntuotanto kasvaa, mutta seurauksena on valtava määrä ongelmajätettä.
Gorillakaksosten leikki tarttui videolle
Videon kuvasi San Diegon eläintarhan tutkija, joka oli Ruandan Volcanoes-kansallispuistossa tutustumassa suojeltujen vuorigorillojen elinympäristöön.
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Jätteiden käsittely lisääntynyt
Kaivostoiminta ja louhinta synnyttävät suurimman osan jätteestä.
Kuvagalleria: Pesät piipussa, pelastusveneen päällä ja kannon nokassa
Kuluneella viikolla lämpötilat ovat Keski-Suomessakin hiponeet jo hellelukemia. Sääkuvaajien otoksiin on osunut muun muassa mustikan kukkia ja lintujen koteja.
Hirvikaksoset hurmaavat Jämsässä
Eläinpienokaiset ihastuttavat varsinkin jos ja kun niitä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Jämsässä tarhaoloissa kaksosvasat synnyttänyt hirviemo vahtii kuitenkin tarkkaan, etteivät uteliaat tuppaa liian lähelle.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.
Kalojen fongaaja on hionut taktiikkaansa puoli vuotta
Kotkan kalamaratonissa kisataan viikonloppuna siitä, mikä joukkue saa pyydystettyä eniten eri kalalajeja. Lajikalastus eli fongaus on levinnyt kalaharrastajien parissa. Jesse Suntio osallistuu Kotkan kalamaratoniin viidettä kertaa.
Tiedätkö miksi metsän puut ovat saman pituisia?
Suomessa metsät näyttävät lähes suurella leikkurilla tasoitetuilta. Kaikki täysi-ikäiset puut metsässä ovat suurin piirtein saman pituisia. Tasapituisuuteen on yksi syy yli muiden.
