Kahdeksan auton ketjukolari Muuramessa
Lauhtuneen sään ja lumen liukastamilla teillä on sattunut useita kolareita. Vakavilta vahingoilta on tällä tietoa vältytty. Poliisi kehottaa pitämään pitkän etäisyyden edellä ajavaan.
Suurin onnettomuus tänään tähän mennessä on ollut ilmeisesti kahdeksan auton ketjukolari ysitiellä Muuramessa.
- Ainakin toinen kaista on tukossa, ja poliisi ohjaa liikennettä. Onnettomuuspaikka on lähellä teollisuuskylää, ja etelän suuntainen kaista vetää, kertoo komisario Arto Rajala.
Tämän lisäksi maakunnassa on sattunut useita pienempiä onnettomuuksia muun muassa Ruokkeella, Petäjävedellä ja Jämsässä.
- Valtaosa on usean auton peräänajoja. Välimatkat on nyt syytä pitää pitkinä, sillä jos edessä tapahtuu jotakin, on itsekin samassa nipussa, Rajala sanoo.
Myös Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä Keski-Suomessa.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Monta hankalaa kiveä on käännettävä sote-toteutuksessa
Vastuukuntamalli vai nykyinen Kainuun sote-kuntayhtymä. Siinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisvaihtoehdot, joiden käyttöönottoa ja ajankohtaa kainuulaiset päättäjät pohtivat.
Oppilaiden epäreilu kohtelu riitti - yli 300 koululakossa
Oulussa Korvensuoran ja Talvikankaan koululaiset kapinoivat sisäilmaongelmia ja epätasa-arvoista kohtelua vastaan koululakolla. Vanhempien mukaan koululaiset ovat saaneet koulutiloista kuumeilua, kurkun ja silmien kirvelyä ja päänsärkyä.
VR myy lippuja lakossa oleviin busseihin
VR:n verkkokauppa myy Tikkurila-Helsingin lentoasema -välille bussilippuja, vaikka linja ei ole kulkenut Veolian lakon takia Vantaalla päiväkausiin. VR:n viestintäpäällikkö sanoo, että äkillinen lakko ei ole syy poistaa reittejä verkkokaupasta.
Murhaoikeudenkäynnissä ennätystiukat turvatoimet Joensuussa
Joensuussa on alkanut oikeudenkäynti, jossa syytetään entistä joensuulaista skiniä muun muassa murhasta. Koko viikon kestävässä oikeudenkäynnissä on syytettyinä yhteensä 12 ihmistä. Mittavilla turvatoimilla pyritään takaamaan oikeudenkäynnin rauhallinen kulku.
Energialähettiläs saattaa päästä mukaan pääministerin vienninedistämismatkoille
Pääministeri Jyrki Katainen harkitsee Vaasanseudun energialähettilään ottamista mukaan vienninedistamismatkoilleen eri puolille maailmaa. Kataisen mukaan ajatus on hyvä ja se voisi avata uusia mahdollisuuksia suomalaisen ja pohjalaisen energiaosaamisen vientiin.
Käteissakotus olisi tuonut Gumball-kaahailijoilta miljoonan - poliisi sanoo bye bye
Gumball-autoilijoiden hurjat sakkorahat jäävät todennäköisesti Suomen valtion haaveeksi. Törkeään liikenteenvaarantamiseen syyllistyneet kuskit pääsevät Suomesta pois käytännössä ilman rangaistusta.
Ultrakevyille lentokoneille kaavaillaan tiukempia määräyksiä
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi suunnittelee muutoksia ultrakeveiden lentokoneiden ilmailumääräyksiin. Syynä ovat koneille viime aikoina sattuneet onnettomuudet: toukokuussa ultrakeveiden koneiden turmissa on kuollut kolme ihmistä.
Patonkijonosta tuli pysyvä kesän merkki
Ruuan ystäviä hellitään tulevanakin kesänä, kun Suomessa hyvin vastaan otettu Eurooppalainen ruokatori kiertää maata. Kokkolassa mukaan tulevat tänä vuonna myös alueen pientuottajat. Luvassa on aiempaa enemmän valmiita annoksia. Ruokaan tutustumista helpotetaan suomenkielisillä teksteillä.
Kotkan lapsikaappaustapaus hovioikeuteen
Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomitsema kotkalaismies jätti valituksen määräajassa. Mies ilmoitti jo aiemmin olevansa tyytymätön runsaan kolmen vuoden vankeustuomioon.
Keskustele: Minkälaista menestystä ennustat Jollalle?
Entisten Nokian työntekijöiden perustama Jolla-yritys on julkaissut ensimmäisen älypuhelimensa tiedot. Puhelimessa on 4,5 tuuman näyttö ja 8 megapikselin kamera. Minkälaista menestystä ennustat Jollalle?
