Kahvakuulalla eroon jenkkakahvoista
Viimeistään tänä syksynä jokaisen pitäisi kokeilla kahvakuulaa, uskovat kuntoilun hittilajien perässä säntäilevät. Helsingissä Silver Gymin fysioterapeutti ja personal trainer Teija Pasula on jo huomannut, että uudehko kokonaisvaltainen voimailulaji kerää koko ajan lisää innokkaita.
Kahvakuulailun alkuasentoa voisi verrata jääkiekkoilijan luisteluasentoon, jossa takamus on pitkällä takana ja jalat joustavasti koukussa.
– Heilautuksessa lantiota työnnetään eteenpäin. Voima lähtee lantiosta, kun kuulaa heilautetaan haaroista lähtien aina hartialinjan yli, fysioterapeutti Teija Pasula kannustaa.
Vipuvarrella kahdeksankiloinen heilumaan
Helsinkiläisen Silver Gymin ryhmäliikuntasalissa Teija Pasula opastaa ensikertalaista löytämään vartalosta vipuvarren, jonka voimasta kahdeksankiloinen kahvakuula saa kyytiä.
– Naiset aloittavat yleensä kahdeksan kilon kuulalla, miehet 16 kiloa painavalla, mutta välikokojakin löytyy, Pasula sanoo.
Kahvakuula on kehitetty venäläiseksi voimanostolajiksi 1900-luvun alussa, mutta viimeisen vuoden aikana viimeistään himokuntoilijatkin ovat päätyneet kuulan jatkoksi kuntosalien ryhmäliikuntatunneille.
– Mitä paremmassa kunnossa keskikropan lihakset ovat, sitä paremmin homma sujuu, Teija Pasula kannustaa ja muistuttaa, että yhden käden heilautuksessa vapaa käsi pitää ottaa rytmiin mukaan vauhtikätenä.
Hittilajin ohjaustunnit täyttyvät
Kuntoilussa hittilajit vaihtuvat tiuhaan. Joidenkin mielestä esimerkiksi zumba on jo menneen kesän tuulia ja kahvakuula on nyt tärkein uutuus.
Pääkaupunkiseudullakin kahvakuulatunnit ovat täyttyneet vauhdilla ja kuntokeskuksissa useat ohjaajat ovat kouluttautuneet kahvakuulan saloihin.
– Buumi on tervetullut, koska tämä treenaa koko kehoa. Aerobinen kunto kasvaa, kun syke pysyy koko tunnin korkealla, fysioterapeutin koulutuksen saanut Teija Pasula kehuu lajia.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.
Uusi toimija yrittää mullistaa asunnonvälityksen
Myyntiturva perii kiinteän maksun asunnonvälityksestä. Vanha konkari Huoneistokeskus toivottaa uuden kilpailijan tervetulleeksi.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Poliisi lopetti VR-tutkinnan - syyteoikeus vanheni
VR tarkkaili salaa sairauslomalla ollutta työntekijäänsä, mutta syyteoikeus ehti vanhentua. Poliisi ei löytänyt myöskään viitteitä laittoman henkilörekisterin keräämisestä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.