Kai Hyttisestä ortodoksisen kirkkomusiikin opiskelija
Näyttelijä, laulaja ja luonto-opas Kai Hyttinen on valittu Itä-Suomen yliopistoon opiskelemaan kirkkomusiikkia. Ortodoksisen teologian opiskelijoita valittiin Joensuun kampukselle kaikkiaan 15.
Kai "Kuju" Hyttinen on tuttu mies Pohjois-Karjalassa. Hän on esiintynyt muun muassa Ilomantsissa Möhkön kesäteatterissa Möhkö-trilogiassa.
64-vuotias Hyttinen on myös luontoalan yrittäjä. Hänellä on ollut jo useita vuosia Kilpisjärvellä luontopalveluja tarjoava yritys. Tänä kesänä miestä voi kuunnella ja katsella Mikkelin Naisvuoren kesäteatterissa, jossa hän näyttelee pääroolia Markku Pölösen kirjoittamassa komediassa Rikkaan rakkaus.
Kai Hyttisen lisäksi kirkkomusiikin opiskelun aloittaa Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa neljä opiskelijaa. Kaiken kaikkiaan hakijoita oli ortodoksiseen koulutusohjelmaan kevään yhteishaussa 55. Heistä varsinaisiin valintakokeisiin osallistui 25 henkilöä.
Yliopiston ja Ortodoksisen seminaarin lukukausi alkaa syyskuun alussa.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala
Joensuun murhaoikeudenkäynti voi venyä ensi viikkoon
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus käsittelee parhaillaan poikkeuksellista rikosvyyhtiä. Oikeus tarvitsee todennäköisesti lisäaikaa jutun käsittelyyn. Syytettynä on 12 henkilöä, ja rikosnimikkeistä vakavin on murha.
Käsintehty ruislimppu maistuu suomalaiselle
Perinteinen käsintehty ruislimppu voi olla hyvä bisnes. Esimerkkinä on nurmeslainen Porokylän leipomo, joka parhaillaan kaksinkertaistaa tilojaan. Leipomo myy noin kolme miljoonaa ruislimppua vuodessa ja uskoo määrän kasvavan edelleen.
Siviilipoliisi valvoo nyt ajotapaasi – "kiihdytykset ja kiilaamiset pyritään havainnoimaan salaisesti"
Poliisi käyttää tunnuksettomia autoja entistä enemmän ajotavan valvontaan, kertoo liikkuvan polisiin Kuopion yksikön ylikomisario. Tunnuksettomat poliisiautot tarkkailevat esimerkiksi kaahailua, kiilailua ja turvavälejä.
Riku-karhu, muflonit ja emut kiinnostavat Kiteen eläinpuistossa
Kiteen eläinpuisto tarjoaa kahden kilometrin mittaisen luontopolkunsa varrella paljon nähtävää ja koettavaa. Suomen neljänneksi suurimassa eläinpuistossa löytyy yli 50 lajia ja parisataa yksilöä. Ehdoton vetonaula on yli 300 kiloinen Riku-karhu, mutta myös emut, nandu, muflonit ja alpakat kiinnostavat.
Pikkutaiteilijoiden ihana maapallo - katso kuvat
Pekkalan kuvataidekoulun kevätnäyttely esittelee pienten taiteilijoiden lukuvuoden aherruksen tuloksia Joensuussa. Kansalaisopiston kuvataiteen perusopetuksen kevätnäyttelyn teema on "Ihana maapallo - ihmeellinen luonto". Pekkalan kartanossa on esillä esimerkiksi eri tekniikoilla tehtyjä maalauksia, piirroksia, grafiikkaa, valokuvia, keramiikkaa ja sarjakuvia 9. kesäkuuta saakka.
Kolmannes asunnoista olisi korjattava radon-kaasun vähentämiseksi
Keuhkosyöpää aiheuttava radon hiipii asuntoon maaperästä. Säteilyturvakeskus mittasi pitoisuuksia lähes 1 800 kodista Pohjois-Karjalassa. Näistä kolmasosaan pitäisi tehdä korjaus.
Tuli pääsi irti laavulta - metsää paloi
Sammutus on jatkunut Nurmeksessa aamuyölle asti.
Pohjois-Karjalan yhteinen osuuspankki karahti kiville
Kolmen pankin yhdistäminen ei toteudu Pohjois-Karjalassa ainakaan toistaiseksi. Kiteen Seudun Osuuspankin edustajisto hylkäsi fuusioesityksen äänin 26-8. Henkilöstömäärä saattaa nyt vähetä Kiteellä.
Joensuu tarjoaa palkatonta vapaata työntekijöilleen - vaihtoehtona lomautus
Joensuun kaupungin työntekijät joutuvat ilmoittamaan toukokuun loppuun mennessä kantansa palkattomiin vapaisiin, kun vaihtoehtona on lomautus. Mahdollisten palkattomien vapaiden ja lomautusten aikaan osa kuntalaisten palveluista saatetaan joutua sulkemaan.
Tonttikiista 1920-luvulta: Suojeluskunta voitti taistelun Pielisjoen linnasta Joensuussa
Kunnalliset tontti- ja kaavoituskiistat ovat tätä päivää, mutta on sitä osattu olla napit vastakkain ennenkin. Mielenkiintoinen esimerkki tästä on 1920-luvulla käyty taistelu Pielisjoen pienoisessa saaressa sijaitsevasta tontista ja sillä seisoneesta viljamakasiinista Joensuussa. Vastakkain olivat Pohjois-Karjalan suojeluskuntapiiri ja Joensuun kaupunki. Suojeluskunta voitti.
