Keski-Suomi |

Kaikille suomalaisille H1N1-rokote

Kaikki suomalaiset saavat halutessaan rokotuksen sikainfluenssaa vastaan. Suomeen on tilattu kaikkiaan noin 5,3 miljoonaa rokoteannosta. Terveitä, yli 24-vuotiaita suomalaisia ryhdytään rokottamaan vuoden vaihteen jälkeen.

Koko Suomen väestö rokotetaan sikainfluenssaa vastaan. Sosiaali- ja terveysministeriön pandemiakoordinaatioryhmä on tehnyt Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän suosituksesta päätöksen rokotuksen jatkamisesta syyskuussa annetun asetuksen mukaisesti. Asetuksen mukaan viimeisenä ryhmänä rokotetaan terveet, yli 24-vuotiaat aikuiset.

Yli 24-vuotiaiden terveiden aikuisten rokotukset alkanevat vuodenvaihteessa. Tällöin maahan on saatu riittävästi rokotetta ja sikainfluenssan vaikeille tautimuodoille altteimmat väestöryhmät on rokotettu. Ensiksi rokotettavissa kuudessa eri väestöryhmässä on 2 miljoonaa suomalaista, joista noin miljoona on rokotettu.

Rokotusten järjestäminen kuntien vastuulla

Suomeen on tilattu noin 5,3 miljoonaa rokoteannosta. Rokotuksissa on siirrytty alle 24-vuotiaiden perusterveiden kansalaisten rokottamiseen. Viimeisenä ryhmänä rokotetaan kaikki yli 24-vuotiaat terveet suomalaiset.

Rokotus on maksuton ja vapaaehtoinen. Koko väestön rokottamisella suojaudutaan seuraavalta sikainfluenssa-aallolta. Koko väestön rokottaminen ei vaikuttane merkittävästi parhaillaan käynnissä olevaan epidemian ensimmäiseen aaltoon.

Rokotusten järjestämisestä vastaavat kunnat. Kuntien vastuulla on myös rokotuksiin liittyvä tiedottaminen kuntalaisille. Työnantajat voivat rokotuttaa työntekijänsä myös työterveyshuollossa. Työterveyshuolto ja kunta sopivat rokotusjärjestelystä keskenään.

Tällä hetkellä rokotetaan pieniä lapsia ja koululaisia eri puolilla Suomea. Yli 64-vuotiaat riskiryhmiin kuuluvat rokotetaan ennen terveen aikuisväestön rokottamista.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä