Kaikki alkoholijuomat kallistumassa
Hallitus aikoo korottaa kaikkien alkoholijuomien verotusta. Väkevä viina pysyy vuoden 2004 veroalen jäljiltä silti yhä takavuosia halvempana. Alkoholitutkija ihmettelee hallituksen verolinjaa ja moittii tuoretta veropäätöstä puutteellisesti valmistelluksi.
Raittiusmies Matti Vanhasen komennossa marssiva hallitus korottaa viinaveroa jo kolmannen kerran puolentoista vuoden sisällä. Tiedossa on 10 prosentin korotus niin viinan, viinin kuin oluen veroihin. Korotus voi nostaa viinan hintoja jo huhtikuussa.
Esimerkiksi puolen litran koskenkorvapullon hinta on nousemassa 83 sentillä 12,09 euroon. Viime korotus tuli voimaan vasta tammikuun alussa, jolloin edellinen kymmenen prosentin kiristys nosti koskenkorvapullon hintaa 77 senttiä.
Hallitus perustelee veronkorotusta rahapulallaan.
Viina pysyy halpana
Pääministeri Vanhasen ykköshallitus alensi vuonna 2004 etenkin väkevien juomien veroja roimasti estääkseen viinarallin EU:hun liittyneestä Virosta. Seuraus oli, että alkoholin kulutus lisääntyi selvästi, samoin haitat kuten alkoholisairaudet.
Tuoreen veronkorotuksen jälkeen viinit, lonkerot ja siiderit ovat kalliimpia kuin ennen viina-alea. Väkevä viina, kuten koskenkorva, maksaa sen sijaan yhä selvästi viiden vuoden takaista vähemmän.
- Tietojeni mukaan hallitusohjelman puolivälitarkistuksessa on tehty periaatepäätös, että vero nousee tasaisesti kaikissa alkoholiryhmissä, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Juha Rehula sanoo.
Alkoholitutkijalta moitteita
Alkoholitutkija pitää veronkorotusta sinänsä hyvänä asiana, mutta arvostelee sitä, että hallitus löi korotuksen lukkoon ilman valmistelua talouskriisin aiheuttamassa rahapulassa.
- Jos aloitetta olisi valmisteltu tarkemmin, ei olisi välttämättä ehdotettu tasalinjaa. Jos halutaan sosiaali- ja terveyspoliittisia vaikutuksia, kannattaa korottaa oluen ja viinan hintaa, viinillä on paljon pienempi merkitys, sanoo erikoistutkija Christoffer Tigerstedt Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.
Vastaanotto ristiriitainen
Helsingin Hakaniemessä hallituksen linja saa kansalaisilta ristiriitaisen vastaanoton.
- Ei käy. Kaikesta muustakin maksetaan veroa. Kai tavallinen ihminen saa jostain nauttia ilman uusia veroja, tuhahtaa Virtaseksi esittäytynyt rouva.
Viiniostoksille Hakaniemen Alkoon tullut Timo Laine harmittelee puolestaan hallituksen aikomuksia korottaa tasaisesti kaikkien alkoholijuomien verotusta.
- Ei se tietenkään ostoksiini vaikuta. Mutta toivottavasti korotus keskittyy terävämpään päähän, koska juon yleensä viinejä, hän sanoo.
Uusi korotus mahdollinen
Olipa viinaveron korotuksen taustalla raha tai raittiusaate, ei alkoholiveron vatvominen lopu tähän. Erityisesti keskustapuolueessa on paineita korotuksille jatkossakin.
- Pitääkö neljäskin korotus tehdä, se nähdään noin vuoden kuluttua, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajan Juha Rehula.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.
Tulva hellittää Lapissa edelleen
Ounasjoella veden korkeus ja virtaamat laskevat Kittilän kirkonkylällä. Kemijoen vesi jäi Rovaniemellä puoli metriä vuoden 1993 suurtulvasta.
Yara jatkaa Soklin kaivosradan suunnittelua kesäkuussa
Lannoiteyhtiö Yara päivittää suunnitelmiaan Savukosken ja Sallan alueella.
Rovaniemeläismiehelle vankeutta
Rovaniemeläinen mies on saanut kuuden kuukauden ehdottoman vankeustuomion Lapin käräjäoikeudessa. Mies on syyllistynyt oikeuden mukaan useisiin rikoksiin, muun muassa törkeään varkauteen ja maksuvälinepetokseen.
Lapin teillä loukkaantui aiempaa enemmän
Lapin tieliikenteessä kuoli kolme ja loukkaantui 90 ihmistä alkuvuonna. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan edellisvuoden tammi-huhtikuuhun verrattuna kuolleiden määrä laski, mutta loukkaantuneiden määrä kasvoi.
Lappilainen toripottu painuu maan alle
Rovaniemeläinen perunanviljelijä Timo Raitio on päässyt istuttamaan perunaa pelloilleen puolitoista viikkoa toiveitaan myöhemmin. Torimyyntiin hän uskoo perunasatonsa silti ehtivän tavanomaiseen aikaan.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.