Kaikki liikunta ei vähennä lasten lihavuutta ja sydänriskejä
Kevyt liikunta ei välttämättä auta lapsia säästymään ylipainolta ja muilta sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiltä. Liikunnan on oltava riittävän uuvuttavaa, tuore kanadalaistutkimus osoittaa.
Tutkijoiden mukaan raja kulkee seitsemässä minuutissa. Vähintään sen verran hölkkäävät tai vaikkapa ripeitä joukkuepelejä päivittäin harrastavat välttyvät ylipainolta, vyötärölihavuudelta ja verenpaineen kohoamiselta selvästi muita todennäköisemmin. Kevyempi liikunta ei vastaavaa suojaa suo.
Kanadalaisten tulokset viittaavat vahvasti siihen, että lasten ja nuorten liikuntasuosituksissa pitäisi korostaa etenkin uuvuttavan liikunnan tärkeyttä. Kevyempikin liikunta on toki hyödyksi lapsille, jotka eivät muuten liikkuisi lainkaan.
Tutkimukseen osallistui kuusisataa keskimäärin 12-vuotiasta kanadalaista, joista neljännes oli ylipainoisia. Fyysistä aktiivisuutta mitattiin askelmittareilla viikon ajan, ja fyysistä kuntoa kuntotestillä. Tulokset julkaistiin Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine -lehdessä.
Tuoreimmat aiheesta: Terveys
Kati Myllymäki johtajaylilääkäriksi Etelä-Savoon
Etelä-Savon sairaanhoitopiiri valitsi Kouvolan terveysjohtajana toimivan Myllymäen tehtävään yksimielisesti. Virkaa haki yhteensä seitsemän henkilöä.
Köyhä masentuu, masentunut köyhtyy
Köyhyys ja masennus kulkevat usein käsi kädessä, eikä ongelmien erottaminen toisistaan ole helppoa. Yhteiskunnan kelkasta putoaminen hävettää monia, mutta kelle puhua kun sosiaalitoimistossakin vastassa saattaa olla vain tietokone.
Kananmunat eivät sydänriski terveille
Kananmunien syöminen saattaa kuitenkin suurentaa aikuistyypin diabeteksen riskiä.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
Terveyskeskuksiin saa kiireetöntä aikaa odottaa entistä kauemmin
Terveyskeskuksiin lääkäriin haluavien aika on entistä pitempi. Kiireetöntä lääkärinaikaa odottavia on nyt lähes puolet enemmän kuin syksyllä 2012.
EU pyörsi päätöksensä oliiviöljykannujen kieltämisestä
Hämmästystä ja huvittuneisuutta herättänyt asetus olisi tullut voimaan ensi vuoden alussa.
Maksetaanko narkolepsiakorvauksia nyt myös aikuisille?
Lääkevahinkovakuutuspooli lupaa käsitellä uudelleen aikuisten narkolepsiatapaukset. THL vahvisti tänään, että myös sairastuneilla aikuisilla on ollut yhteys sikainfluenssarokotteeseen.
Lasten kipuoireet ja uniongelmat ovat lisääntyneet selvästi
Yhä useampi alakoululainen nukkuu huonosti ja kärsii kivuista. Vanhemmilta nämä ongelmat jäävät kuitenkin usein huomaamatta.
Vauvan henki pelastettiin 3D-tulostimella tehdyllä ruumiinosalla
Pikkuvauva oli tukehtumassa vaikean keuhkovian takia. 3D-tekniikalla hänelle tehtiin keuhkojen tukirakenne, joka mahdollistaa hengittämisen.
THL myöntää: Narkolepsiariski kohosi sikainfluenssarokotusten jälkeen myös aikuisilla
Tänään julkistetun raportin mukaan kohonnut sairastumisriski kesti aikuisilla noin kahdeksan kuukautta rokottamisesta. THL:n mukaan Pandemrix-rokotettujen riski saada narkolepsia oli 3 - 5 -kertainen verrattuna rokottamattomiin aikuisiin. Aikuisten riski sairastua oli kuitenkin pienempi kuin lasten.
