Kaikkien aikojen suosituimmaksi povattu videopeli markkinoille
Ympäri maailmaa on tänään julkaistu videopeli, josta odotetaan kaikkien aikojen myydyintä. Esimerkiksi Lontoossa videopelien ystävien kovasti odottama Call of Duty: Modern Warfare 2 otettiin eilen illalla vastaan Hollywood-elokuvien ensi-iltojen tapaan. Britannian parlamentissa lähitulevaisuuteen sijoittuva sotapeli aiheutti poliittisen riidan.
Call of Duty: Modern Warfare 2 on jälleen yksi jatko-osa pelisarjaan, jonka ensimmäinen osa tuli markkinoille vuonna 2003. Sarjan pelejä on myyty maailmassa yhteensä yli 28 miljoonaa kappaletta.
Asiantuntijoiden mukaan uusimmasta versiosta voi tulla kaikkien aikojen myydyin videopeli maailmassa. Peliä saatetaan myydä jo ensimmäisenä päivänä 5 miljoonaa kappaletta ja 10 miljoonaa jouluun mennessä.
Julkaisu Hollywood-elokuvien tyyliin
Kaupat eri puolilla maailmaa aloittivat pelin myynnin keskiyöllä. Myös Suomessa pelin sai jo yöllä muutamasta liikkeestä.
Pelin julkaisuun oli ladattu poikkeuksellisen paljon odotuksia. Tämä oli muun muassa ensimmäinen kerta, kun videopeli julkaistiin Lontoon Leicester Squarella, jossa yleensä juhlitaan suurten Hollywood-elokuvien ensi-iltoja.
Raju väkivalta puhuttaa
Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa sotapelissä pelaaja kuuluu kansainväliseen erikoisjoukkoon, joka taistelee venäläistä äärikansallista terroristiryhmää vastaan muun muassa Afganistanissa ja Brasiliassa.
Peliä on jo ehditty arvostella sen sisältämän runsaan väkivallan takia. Peli on kielletty alle 18-vuotiailta.
Arvostelua on kohdannut muun muassa pelin kohtaus, jossa pelaajan ohjaama hahmo osallistuu siviilien joukkomurhaan lentokentällä. Kohtauksessa pelaaja ohjaa terroristien joukkoon soluttautunutta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n agenttia. Peliyhtiön mukaan kohtaus ei kuvasta pelin kokonaisuutta.
Peli esillä myös brittiparlamentissa
Pelin sisältö herätti kiivaan keskustelun myös Britannian parlamentissa. Työväenpuolueen parlamenttiedustaja Keith Vaz vaati hallitusta kieltämään pelin ja varmistamaan, että se ei päädy lasten käsiin.
Saman puolueen Tom Watson taas vaati valtiolta tukea ja rohkaisua hyvin tuottavalle peliteollisuudelle.
Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Euroviisut raikaa Bakussa
Viisuvoittaja selviää yöllä yhden aikaan. Lähetystä voi seurata suorana Yle TV2:ssa.
McDonald’silla ei vaateita pellekaappauksesta
Lahdet tuovat Saamen Kansallisteatterin lavalle
Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Ari-Pekka ja Jarkko Lahti jatkaa pohjoista teemaa Kansallisteatterissa. He ovat tehneet sopimuksen saamelaisaiheisen trilogian käsikirjoittamisesta ja tuottamisesta teatterille.
Laaja ITE-kokoelma Kaustisen kunnalle?
Kaustisen kunta on vain allekirjoituksen päässä laajan ITE-taidekokoelman omistuksesta. Kansanmusiikkisäätiön konkurssipesän tavaroihin lukeutuvalle kokoelmalle kunta on miettinyt jo uuden osoitteenkin: taulut halutaan esille K.H. Renlundin museoon.
Gugi Kokljuschkinille musiikkineuvoksen arvonimi
Topmostin laulaja tuki myöhemmin muita artisteja Katri Helenasta Children of Bodomiin.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Ostan kondomeja, näkeekö joku?
Kondomikirjailija Tiia Aarnipuu kehottaa valmistajia käyttämään enemmän mielikuvitusta. Miten olisi kondomi, johon voi piirrellä tai kumi senttimitalla?
"James Bond ei pärjäisi näillä hetkeäkään" - vakoilun salaisia laitteita näytteillä USA:ssa
New Yorkin näyttelyssä on monien maiden salaisten agenttien työkaluja. Oikeiden vakoiljoiden työ on kaukana elokuvien agenteista, sanoo historioitsija.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.