Kainuu ei maksa Flyben lennoista
Lentoyhtiö Flybe hoitaa maaliskuun alusta Kajaanin ja Helsingin väliset lennot kolmella päivittäisvuorolla. Kainuu ei maksa lennoista niin sanottua markkinointitukea, sillä lentojen uskotaan kannattavan ilman tukeakin.
Kajaanin lentomatkustajien määrä kasvoi viime vuonna 20 prosentilla ollen 80 000 matkustajan tasolla. Noususta huolimatta Finnair katsoi, että Kajaanin lentoja ei kannata jatkaa. Flybe uskoo puolestaan, että kasvu voi jatkua ja reitti olla kannattava edullisemmalla lipunhinnalla ilman erillistä markkinointitukeakin. Yhtiö on myös muokannut vuoroja siten, että lentäminen Kajaanista Eurooppaan ja Euroopasta Kajaaniin helpottuu yöpyvän koneen ansiosta.
Kainuun maakuntajohtaja Alpo Jokelainen on erittäin tyytyväinen sopimukseen.
- Kyllä minä katson, että Kainuun tavoitettavuus paranee huomattavasti jatkossa. Me kävimme neuvotteluja neljän yhtiön kanssa vuoroista. Näistä vain yksi sanoi ei. Muiden kanssa ei neuvotteluja ole vielä lopetettu. On siis mahdollista, että jatkoa vielä seuraa.
Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Okkonen arvioi, että Flyben nopea vastaus osoittaa, että Kainuuseen on kannattavaa lentää.
- Näköjään nopeat syövät hitaat. Flyben ilmoitus tarkoittaa sitä, että lipun hinta laskee Finnairin yli 300 euron tasosta selkeästi. Kun lipun hinta alkaa kakkosella, ei enää tarvitse käyttää omia autoja tai muita kenttiä Helsingin matkaan.
Lisäksi Finavia ja Estonian Air neuvottelevat parhaillaan lentoaikatauluista Kajaanin ja Tallinnan välille.
Markkinointiraha olisi ollut paha isku palveluille
Useat Suomen maakuntakentät ovat suostuneet maksamaan markkinointitukea lentoyhteyksistään. Esimerkiksi Jyväskylässä Flyben Helsingin lentojen perässä on 450 000 euron hintalappu.
Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen arvioi, että hinta olisi voinut olla sama myös Kajaanissa.
- Jos olisimme neuvotteluihin lähteneet siltä pohjalta, että saisimmeko ostaa vuorot, niin tottakai hintalappu olisi laitettu lentoihin vähin äänin. Lähdimme kuitenkin siltä pohjalta, että Kajaanin vuoroissa on liiketaloudellista kasvupotentiaalia. Kyllä yhtiöt sitä miettivät hartaasti, mutta ainakin Flybe uskoi asian.
Lentojen tukeminen rahalla olisi Kainuussa mahdotonta, sanoo Kajaanin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Okkonen.
- Kuntien talous on heikentymässä ja maakunta-kuntayhtymäkin tekee alijäämää. Jos lentoihin pitäisi vielä kaivaa rahat, ne olisi kaivettava sosiaali- ja terveyspalveluista ja koulutuksesta. Se ei ole mahdollista.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.