Kainuu |

Kainuu kahteen kuntayhtymään

Kainuun palvelut järjestetään ensi vuoden alusta kahdessa uudessa kuntayhtymässä. Sosiaali- ja terveyspalvelut istutetaan laajana kokonaisuutena yhteen kuntayhtymään ja Kainuun liiton palvelut toiseen. Puolangalla on mahdollisuus liittyä uuteen malliin, mikäli se hyväksyy yhteiset linjat.

Puolanka miettii vielä liittymistään Kainuun kuntien uusiin kuntayhtymiin. Kuva: Puolangan kunta

Puolangalle varataan mahdollisuus liittyä Kainuun seitsemän muun kunnan rintamaan, mikäli kunnan rahoitus- ja palvelutoiveet saadaan istutettua kokonaisuuteen. Kokonaisuuteen liittyy rahoitussopimus, joksi kunnat ovat linjanneet kunnanjohtajien hallintokokeilun jatkokautta varten neuvotteleman kompromissimallin. Malli ei käynyt kunnalle viime vuoden lopussa. Puolanka käsittelee liittymistään muiden kuntien rintamaan ensi viikolla.

Kainuun hallintokokeilu päättyy tämän vuoden lopussa. Työryhmien on tarkoitus saada perussopimukset ja talouden linjaukset valmiiksi uusia kuntayhtymiä varten huhtikuun puoleen väliin mennessä.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä