Pohjois-Karjala |

Kainuun Prikaatista Pohjois-Karjalan Rajavartioston uusi kumppani

Pohjois-Karjalan rajavartiosto tarvitsee uuden yhteistyökumppanin Pohjois-Karjalan Prikaatin tilalle. Rajavartiostossa otettiin lakkautuspäätös vastaan surullisin ja huolestunein mielin. Keskiviikkona lakkautusleiman saanut Prikaati on ollut rajavartioston tärkein yhteistyökumppani vuosia.

Kasarmirakennus.
Pohjois-Karjalan Rajavartioston Rajajääkärikomppania. Kuva: YLE / Kaisu Lötjönen

Prikaatin lopettaminen muuttaa monia asioita, sanoo apulaiskomentaja, everstiluutnantti Hannu Tervo.

- Kyllä meillä on täällä Prikaatilta kalustoa ja sitten eri koulutuksissa on heiltä käynyt meillä kouluttajia.

- Meillä on myös ollut harjoituksia, joissa on joukkoja molemmista joukko-osastoista, Tervo kertoo.

Tulevaisuudessa katseet pitää suunnata noin 240 kilometriä pohjoiseen, Kajaanin suuntaan. Everstiluutnantti Hannu Tervon mukaan todennäköisin yhteistyökumppani vastaisuudessa on Kainuun Prikaati.

Rajavartiosto on jatkossa ainoa varusmieskoulutusta antava yksikkö Pohjois-Karjalassa. Rajavartioston päätehtävä on rajojen valvonta ja rajatarkastukset.

Rajavartiosto jatkaa Onttolassa koulutuksiaan entiseen malliin. Rajajääkärikomppaniassa henkilöstöä on noin 20. Palvelukseen astuu 130 asevelvollista puolen vuoden välein.

Maakuntaan jää edelleen myös Pohjois-Karjalan aluetoimisto, joka hoitaa käytännön suunnittelun ja esimerkiksi kutsunnat.

Lähteet:
YLE Pohjois-Karjala

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjois-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä