Kainuun sairaimmat Puolangalla
THL:n sairastavuusindeksin mukaan Itä- ja Pohjois-Suomessa sairastetaan eniten, Länsi- ja Etelä-Suomessa vähiten. Puolangalla sairastetaan eniten Kainuussa.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen torstaina julkaiseman Atlas-nettiraportin mukaan Kainuussa kuntien sairastavuusindeksit ylittävät maan keskiarvon. Puolangan indeksi on lähes 140. Indeksi 120 pistettä ylittyy Hyrynsalmella, Vaalassa, Ristijärvellä ja Paltamossa, koko maan indeksin ollessa 100.
Kainuussa sairastutaan enemmän sepelvaltimotauteihin sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksiin. Sen sijaan syöpä- ja aivoverisuonisairauksia esiintyy maan keskiarvoa vähemmän.
Sairastavuusindeksi on tarkoitettu sairastavuuden alueellisen vaihtelun ja yksittäisten alueiden sairastavuuskehityksen mittariksi. Indeksi koostuu seitsemästä sairausryhmästä ja neljästä sairauksien painottavasta näkökulmasta.
Indeksi koostuu keskeisimmistä kansansairauksista.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Ruka liittyy Vuokatti urheilukatemiaan
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia liittää kaksi vahvaa talviosaajaa ja olosuhdetta yhteen. Yhteistyöstä odotetaan hyviä tuloksia paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Esimerkiksi olosuhteiden rakentamisessa voidaan nyt edetä suunnitelmallisesti ilman kilpailupeikkoa.
Monta hankalaa kiveä on käännettävä sote-toteutuksessa
Vastuukuntamalli vai nykyinen Kainuun sote-kuntayhtymä. Siinä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toteuttamisvaihtoehdot, joiden käyttöönottoa ja ajankohtaa kainuulaiset päättäjät pohtivat.
Älä luota liikaa auton kaukosäädinlukitukseen
Vaikka autojen lukituksen turvallisuus paranee, niin varkaat pystyvät ilmeisen helpolla varastamaan tällaisen auton - ainakin Itä-Euroopassa.
Banaanifarmi ei riittänyt jääkiekkoilijalle
Kajaanin Hokin uudesta kehityspäälliköstä Juha Juntusesta paluu Kainuuseen on banaanifarmilla työskentelyn ja Hollannissa pelaamisen ja opiskelun jälkeen tuntunut hyvältä. Ammattikorkeakoulussa saatu urheilujohtamisen ja yhteistyökumppanuuksien solmimisen oppi on nyt käytössä kotimaakunnassa.
