Kainuun sosiaali ja terveys neljänneksi kalleinta keskisuurten vertailussa
Kainuun maakuntayhtymän sosiaali- ja terveyskustannukset ovat neljänneksi suurimmat Suomen keskisuurten kaupunkien vertailussa. Kustannukset ovat kuitenkin pienemmät kuin Rovaniemellä ja Kemissä. Tiedot perustuvat Kuntaliiton vertailuun vuoden 2011 kustannuksista.
Kainuun sosiaali- ja terveystoimen ikävakioidut kustannukset ovat 3 614 euroa asukasta kohden. Kainuussa ikävakioitu terveydenhuolto on kalliimpaa kuin keskisuurissa kaupungeissa keskimäärin, mutta edullisempaa kuin Kotkassa, Rovaniemellä ja Kemissä.
Vertailtavaan ryhmään kuuluu Kainuun lisäksi 19 keskisuurta kaupunkia. Ikävakioiduissa laskelmissa on tasoitettu alueiden ikärakenteesta johtuvat vaikutukset.
Isojen kaupunkien vertailussa kaikkein kallein terveydenhuolto asukasta kohti on Oulussa. Siellä kustannukset asukasta kohti ovat selvästi suuremmat kuin Kainuussa.
Kuntien terveydenhuollon kustannukset ovat kasvaneet viime vuonna vähän keskisuurissa kaupungeissa, mutta kääntyneet isoissa kaupungeissa laskuun 13 vuoden nousun jälkeen.
