Kainuun Tervaskannoksi suomussalmelainen Eero Schroderus
Kauppiaan töistä eläkkeelle jäätyään Schroderus on tehnyt pitkän uran ohjaajana, näytelmäkirjailijana ja näyttelijänä. Sotkamolaissyntyinen Schroderus on yksi Suomen esitetyimmistä näytelmäkirjailijoista.
Kainuun Tervaskannoksi valittu Eero Schroderus on kirjoittanut kaikkiaan kymmenen näytelmää, joita on esittänyt jo noin sata teatteria.
Lähtöpotkuna näytelmäkirjailijan uralle oli TV1:n järjestämä draamakäsikirjoituskilpailu, jossa Eero ja Ulla Schroderuksen yhteistyönä kirjoittama Mennyt heinäkuu valittiin yli 4000 kirjoituksesta kolmen voittajan joukkoon ja tehtiin elokuvaksi.
Valtakunnan julkisuuteen Teatteri Retikka nousi kun sille myönnettiin TV1:n Valopilkku-kunniakirja vuonna 2002. Vuonna 2007 Oulun läänin taidetoimikunta myönsi Taidetunnustuksen Teatteri Retikan toiminnasta esimerkillisenä maaseudun elävöittäjänä.
Schroderus on kirjoittamiensa näytelmien lisäksi näytellyt niissä kaikissa. Schroderuksen näytelmiä on esittänyt jo noin sata teatteria ja hänestä on tullut yksi Suomen esitetyimmistä näytelmäkirjailijoista.
Suomussalmen Kaunisniemen kesäteatteri vetää joka vuosi yleisömääriä, joista useimmat isojen kaupunkien kesäteatterit voivat vain haaveilla. Tyttärensä, ohjaaja Ulla Schroderuksen kanssa Eero Schroderus on tehnyt Suomussalmen kesäteatterista ja Teatteri Retikasta ilmiön, joka hakee vertaistaan Suomen harrastajateattereiden kentällä.
Kainuun Tervaskanto -palkinto myönnettiin nyt neljännentoista kerran.
