Kainuu |

Kaivokset eivät yksin kannattaisi Kontiomäki - Salla -ratayhteyttä

Odotettavissa olevat kaivosten liikennetarpeet eivät riitä tekemään Kontiomäki-Taivalkoski-Ruka-Salla -rautatiestä kannattavaa, selviää tuoreesta vaikuttavuusselvityksestä. Rata voisi sen sijaan olla kannattava, jos sitä pitkin kuljetettaisiin puutavaraa, joka saadaan Ylä-Kainuun, Koillismaan ja Ylä-Lapin patoutuneesta metsien hakkuutarpeesta.

Puuta lastataan junaan.
Kuva: YLE

- Uuden radan rakentaminen edellyttää rahtiliikennettä pohjoisesta joko kaivoksilta tai transito- eli kauttakulkuliikennettä, sanoo EP Logistics Oy:n osastopäällikkö Matti Utriainen maanantaina Kajaanissa pidettävässä raideliikenneseminaarissa.

Ratayhteys Kontiomäeltä Taivalkoskelle on jo olemassa Taivalkosken Mustavaaran kaivoksen jäljiltä. Ratayhteyden peruskorjaus on laskelmien mukaan kannattavaa, jos arvioidut liikennemäärät toteutuvat. Taivalkoski toimisi rahti- ja matkustajaliikenteen solmukohtana, todettiin seminaarissa.

Radalle myös matkailijoita

Raideliikenteen kehittäminen loisi selvityksen mukaan uusia mahdollisuuksia myös matkailulle.

- Seuraavien neljän vuoden sisällä tullee voimaan Venäjän viisumivapaus, jonka uskotaan lisäävän merkittävästi venäläisturistien määrää Suomessa. Parantunut ratayhteys lisäisi matkailukeskusten vetovoimaa ja toisi niihin uutta asiakasvirtaa uusien käytettävissä olevien liikenneyhteyksien avulla, todetaan selvityksen tiedotteessa.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä