Kaivosalan ympäristöasioista tehtiin opas
Kaivosbuumi on aiheuttanut kysyntää oppaalle, joka antaa tietoa kaivoksen elinkaaresta malminetsinnästä kaivoksen sulkemiseen asti. Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytänteet -opas on tarkoitettu kaivosalan ihmisille, mutta myös viranomaisille ja tavallisille kansalaisille.
Miten malmeja etsitään, mitä kaivoksen rakentamisvaiheessa tapahtuu, miten kaivoksen lupa-asiat hoidetaan ja mitä päästöjä kaivostoiminnasta aiheutuu? Muun muassa näihin kysymyksiin löytyy vastaus 200-sivuisesta Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytänteet -oppaasta.
Opas on ensimmäinen laatuaan Euroopassa, ja sillä uskotaan olevan kysyntää Suomen ulkopuolellakin. Käännökset aiotaan tehdä ainakin englanniksi ja venäjäksi. Oppaan laatimisessa ovat olleet mukana Kainuun ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY), Geologian tutkimuskeskus, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto (AVI), Kaivannaisteollisuus ry ja Suomen ympäristökeskus.
- Kun kaivannaistoiminta ja metallikaivostoiminta pitkän hiljaisen jakson jälkeen alkoi Suomessa kasvaa, tuli tarvetta tehdä tällainen opas. Kainuun ELY-keskukseen päätettiin keskittää tiettyjä ympäristöturvallisuuden- ja patoturvallisuuden asiantuntija- ja kehittämistehtäviä valtakunnallistesti, joten meillä on ollut asiantuntijoita, jotka ovat olleet oppaan tekemisessä mukana, kertoo Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja Kari Pääkkönen.
- Se on tietoa antava opas. Se on tietopankki ja ohjausta siihen, mistä löytää lisää tietoa, täsmentää Pääkkönen.
Kaivosyhtiöt jakavat tietoa keskenään
Uusi kaivosalan opas on otettu niin kaivosteollisuudessa kuin viranomaistahollakin tervetulleena vastaan. Esimerkiksi kaivoslupia käsittelevässä Pohjois-Suomen AVI:ssa on huomattu, että kaikilla uusilla kaivosalan toimijoilla ei ole tietoa suomalaisista menettelytavoista.
- Opas on hyvä käsikirja kaivosyhtiöille lupa-asioissa. Haluamme kehottaa kaivosyhtiöitä myös avoimeen tiedottamiseen niin tiedotusvälineiden kuin alueen asukkaidenkin osalta, kertoo Pohjois-Suomen AVI:n ympäristöneuvos Sami Koivula.
Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Olavi Paatsolan mukaan kaivoksilla kiinnitetään huomiota myös ympäristöasioihin, vaikka julkinen kuva on toisenlainen.
- Tärkeintä on se, että vedetään yhteen tämän päivän paras tieto kaivosten ympäristökäytännöistä ja -teknologiasta, jolla mahdollisimman hyvä lopputulos saavutetaan. Tämä on ollut perinteistä, että kaivosyhtiöt jakavat tietoa keskenään, koska ne eivät ole kilpailuasioita vaan yhteistyöasioita, sanoo Paatsola.
Opas on tarkoitettu myös kansan käteen
Metallimalmikaivostoiminnan parhaat ympäristökäytänteet -opas ei ole ehtinyt vielä painetuksi tekstiksi, mutta se on luettavissa Suomen ympäristökeskuksen Internet-sivuilla. Kainuun ELY-keskuksen ylijohtaja uskoo, että kaivosyhtiöiden ja viranomaisten lisäksi oppaalla on kiinnostusta muuallakin.
- Kyllä se lähtökohtaisesti on suunnattu toiminnanharjoittajille ja viranomaisille, ja myös asiantuntijatietoa tuottaville konsulteille kaivannaistuotannon hankkeisiin liittyen. Sillä on erittäin suuri käyttöarvo koulutuksessa ja yleisenä informaationa tavalliselle kansalaisellekin, sanoo Pääkkönen.
Vaikka vastajulkistettua opasta kiitellään eri tahoilla, on edelleen tarvetta myös kansantajuiselle tiedolle.
- Meillä alalla puuhataan hanketta, jossa saataisiin ammattijulkaisuista yksinkertaista informaatiota alasta eri viestinten kautta, jotta oikea kuva alasta syntyisi, kertoo Kaivannaisteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Olavi Paatsola.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.