Kaivospalkka voi olla pettymys
Palkan pienuus on yllättänyt jotkut Kevitsan nikkelikaivoksen työntekijät Sodankylässä. Kun odotus kaivosalan kuukausipalkasta on yli 3000 eurossa, on Kevitsassa saattanut tienata bruttona reilut 2000 euroa.
Osa kaivostyöntekijöistä on pitänyt palkkaa liian pienenä. Kaivosyhtiön palveluksesta on myös irtisanouduttu, mutta syytä ei ole tiedossa.
Yle Lapin haastattelema kaivostyöntekijä kertoo, että palkasta jää hänelle käteen noin 1400 euroa, mikä ei riitä lapsiperheen elatukseen ja asuntolainan lyhennyksiin. Työntekijä harkitsee vaihtavansa hommia, ja näin on hänen mukaansa useampi työkaveri tehnytkin juuri palkan pienuuden vuoksi.
Kevitsan pääluottamusmies Matti Tasala vahvistaa, että muutamia kaivostyötekijöitä on irtisanoutunut, mutta syytä hän ei tiedä. Tasalan mukaan odotettua heikommasta palkasta puhutaan työpaikalla.
- Kyllähän tästä puhutaan, mutta tietysti täytyy ymmärtää, että yhtiö on vasta alkamassa ja alkavalla yhtiöllä on aloitusvaikeuksia tietysti tämänkin suhteen, Tasala sanoo.
Palkat vaihtelevat
Tasalalla ei ole tietoa kaivostyöntekijän keskipalkasta. Palkat vaihtelevat, sillä osa työskentelee yhdessä vuorossa, ja osa kahdessa tai kolmessa vuorossa. Vuorolisät ja varsinkin sunnuntaityö nostavat palkkaa.
Moni tienaa Tasalan mukaan reilut 2000 euroa kuussa. Tasalan mielestä Kevitsan kaivoksen ollessa vasta aloitusvaiheessa heikompi palkkaus pitäisi olla työntekijöiden tiedossa..
- Kyllähän tämä jo tiedettiin tänne tullessa, että alussa palkka ei ole semmoinen huippupalkka, niin kuin mitä esimerkiksi on Kittilästä kuultu, mutta se on ihan ymmärrettävä asia. Sitten kun täällä saadaan tuotanto käyntiin ja hommat pelaamaan, niin kyllä minä uskon että palkka on sitten kohdillaan, Tasala sanoo.
Noudattaa taulukoita
Metalliliiton vastaavan aluetoimitsijan Martti Rauhalan mukaan Kevitsan palkoista ei ole tullut valituksia liitolle. Rauhala on vasta käynyt tutustumassa kaivokseen ja kertoo kaivoksen palkkojen noudattelevan kaivosalan työehtosopimusta.
Tuntipalkan päälle työntekijä saa neljän kuukauden työssäolon jälkeen henkilökohtaista lisää 3-25 prosenttia ja vuorolisät. Kaivostyössä merkittävää kaivoslisää tunnelityöstä ei Kevitsassa makseta, sillä se on avolouhos.
Kaivosten hyvät palkat perustuvat lisien lisäksi tuotantopalkkioihin sekä bonuksiin. Niitä maksetaan vasta, kun kaivos on tuotannossa.
- Näitä tuotantopalkkioita, mitä maksetaan sitten kun kaivos on käynnissä, ei varmaan ole käytössä vielä, eikä niitä ole edes määritelty, Rauhala sanoo.
Palkkarakenne tekeillä
Kevitsan kaivosyhtiö on vasta perustamassa palkkarakennetyöryhmän, joka pohtii työnkuvia ja mahdollisia tuotantopalkkioita.
Kevitsan tulevat tuotantopalkkiot ja bonukset ovat todennäköisesti Kittilän kultakaivosta pienemmät, sillä kullan hinta on huipussaan ja nikkelin taas aallonpohjassa.
Kevitsalla on noin 190 vakinaista työntekijää. Kaivos on tarkoitus käynnistää tänä vuonna.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Lähetyskatkoksia Ranualla
Ranuan Haasionmaan täytelähettimen alueella on torstaina katkoksia tv-lähetyksissä. Syynä ovat Digitan asennustyöt.
Pihka parantaa haavat
Pihka parantaa haavat, sen tiesivät jo esi-isämme ja heidän esi-isänsä. Mutta miksi, se on selvitetty toden teolla vasta nyt. Väitöskirjatasolla.
Juhliva kokoomus: monitoimiallas rakennettava
Kokoomuksen lappilainen kansanedustaja Heikki Autto, puolueen varapuheenjohtaja Janne Sankelo ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen esittävät Kemijoen pääuoman monitoimialtaan rakentamista ja vaativat että rakentamisesta tehdään päätös viimeistään seuraavan hallitusohjelman yhteydessä
Sairaanhoitajaopiskelijat muuttavat Rovaniemellä
Terveysalan ammattikorkeakouluopetus eli sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttiopiskelijat muuttavat Rovaniemellä. Terveydenhuoltoala muuttaa syksyllä Ounasvaaran Porokadulta, läheltä keskussairaalaa Rantavitikalle Jokiväylään, jossa on muutakin Rovaniemen ammattikorkeakoulun opetusta.
Rovaniemi haluaa rakentaa Ounasvaaran laen
Rovaniemen kaupunki haluaa Ounasvaaran kaavoituksen valmiiksi. Muun muassa mökkikylää ja hotellin laajennusta koskeva kaavamuutos otettiin esille kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Valtuuston käsittelyyn uudelleen valmisteltu ehdotus tulee aikaisintaan syksyllä.
Kemijärveläiset tutustuvat Louen tuulimyllyihin
Kemijärvellä halutaan vielä lisää tietoa rakennetuista tuulivoimalaitoksista. Kaupunginvaltuusto tekee kesäkuun alussa tutustumiskäynnin Tervolan Louelle rakennettuun tuulivoimapuistoon. Kemijärven kaupunginvaltuuston on määrä elo-syyskuussa päättää kaupungin alueelle suunniteltujen tuulivoimalaitosten kohtalosta.
Saksalaisten viimeinen leposija täyttää 50 vuotta
Rovaniemen Norvajärvellä sijaitseva saksalaisten sotilaiden hautausmaa täyttää 50 vuotta. Mausoleumiin Norvajärven rannalle on haudattu 2 683 toisessa maailmansodassa kaatunutta saksalaista.
Kesä koittaa kullankaivajalle
Kesä on pikkuhiljaa tullut koko Lappiin. Kullankaivaja Topi Jokiniemi tuli kultamailleen Lemmenjoelle jo kuukausi sitten. Valtaus on talven jäljiltä kunnostettu pihat siivottu ja tositoimiin aletaan aivan näillä hetkillä. Hommia paiskitaan kultamailla syyskuun loppuun ja maalikylissä käydään vain ruuanostossa.
Kesäkukkakauppa käy hallanvaarasta huolimatta
Lapissa on ennusteiden mukaan vielä öisin alavilla ja muillakin mailla hallanvaara, mutta puutarhaliikkeissä on jo vilkasta. Yksi koristaa parvekkeensa kukalla jokaista kuukautta kohden, toisen urakkana on myllertää uusiksi koko omakotitalon piha.
Lapin liiton kehittämisjohtajaksi 18 hakijaa
Lapin liiton kehittämisjohtajaksi hakee 18 henkilöä. Mukana on kaksi edellisellä hakukierroksella valituksen tehnyttä hakijaa. Valinta johti tuolloin vuosien oikeusprosessiin.

Kommentoi aihetta
(37 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
rahaa
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä 2000€ kuukaudessa on ihan kohtuu palkka
Etelänhetelmä
Ilmoita asiattomasta kommentistaAikalailla suhteellista tuokin niinkuin aina, pääkaupunkiseudulla tuo on aika vähän...
kuntalainen
Ilmoita asiattomasta kommentistaOon ollu kohta 40v kunnanpalkkalistoilla hoitajana eikä palkka oo vieläkään yli 2000€ . Olen kasvattanut 3 lasta ja vuokraankin jääny ,eikä kukaan oo näläkää nähnyt. Se on niin suhteellista miten rahat käyttää. Kunta -alalla ne vasta huonot liksat on. Ja työ on myös raskasta.
Teukka
Ilmoita asiattomasta kommentistaMutta mahtaako kannattaa pilata terveytensä ja muiden elinolosuhteet sinnittelemällä se muutama vuosi, minkä tuota jaksaa, tuolla rahalla?
Niinpäniin
Ilmoita asiattomasta kommentistaKun nämä neljä nuorta telineitä rakentanutta virolaista kuoli niin minulle ainakin se oli hätkähdyttävä uutinen. Ja nyt kun Euroopassa on 17 miljoonaa työtäntä - heistä ilmeisesti suuri osa nuorukaisia niin arvata saattaa etteivät palkat Lapin kaivoksissa häävejä ole. Onko 2000 euron palkka työstä tosiaan kohtuullinen? Jo työssäkäyntialue on ilmeisesti melkoisen laaja. Edunvalvonta ei taida olla kunnossa?
Make66
Ilmoita asiattomasta kommentista2000€ kuussa? Luonto pilataan lopullisesti ja ulkomaalainen yhtiö saa hyödyt. Muutaman työpaikan tähden? Kyllä ei tulevat sukupolvet Häkämiestä kiittele.
Hohhoijaa!
Ilmoita asiattomasta kommentistaVai ei pääluottamusmies tiiä syytä miksi osa työntekijöistä on lähtenyt pois?? Taitaa tietää kyllä, mutta kiillottaako omaa kilpeään?
maltte
Ilmoita asiattomasta kommentistatasala tai rauhala,samaahan nuo puhhuu,ja pinnanalla kiehuu......varmaan metalli saa taas uusia jäseniä
turhautunut
Ilmoita asiattomasta kommentistaNiinhän ne henkilökohtaiset lisät pitäisi maksaa neljän kuukauden jälkeen, vaan kun ei makseta.
Juurikin näin
Ilmoita asiattomasta kommentistaPerseen nuolentaa ja oman kilven kiillotusta
Kevitsalainen.
Ilmoita asiattomasta kommentistaKuukaudessa jää käteen verojen jälkeen 1400e, ei se ole kaivosalalla oikein, kaikilla jokka on nyt vakituisia työntekijöitä niin neljän kuukauden koeajan jälkeen pitää palkka muuttua, eipä ole muuttunu ja koeaika on loppunu jo aikoja sitten. Ja se on ihan meän kaikkien tiedossa että pääluottamusmies tietää ihan tarkalleen syyt miksi porukkaa on lähteny pois, Pääluottamusmies on niin yhtiönmies kun olla ja voi!!!
näinse menee
Ilmoita asiattomasta kommentistaJa työ vielä likasta ja pölyistä/vuorotyötä.En lähtis tuolla palkalla töihin.Taitaa olla työntekijöitten kusetusta niinkuin on monessa muussaki paikassa.Isot yhtiöt ottaa kerman päältä.j sitten valitetaan ett ei ole työ voimaa..voi he....tti
Kittilästä kajahtaa :)
Ilmoita asiattomasta kommentistaKyllä pääluotolla pitäisi olla tietoa keskipalkastakin :)
naimari
Ilmoita asiattomasta kommentistaKaivoksen johtajalla lensi ankkoja suusta ja liiton Rauhala
on ilmmeisen "tietämätön" tilanteesta.
Eläkeläinen
Ilmoita asiattomasta kommentistaOlen ollut työelämässä tavallinen duunari nainen ja saan eläkettä n,1400 e/kk verot jo otettunaMinun mielestä on ihmisten orjuuttamista ja pilkkaamista,jos lapsiperheitten pitää tulla toimeen 2000 e/kk brutto.Tässähän on palattu -60 luvulle.Kaivostyö on raskasta työtä.Uskomatonta.
Lupaava alku...
Ilmoita asiattomasta kommentistaTuntuu kyllä uskomattomalta, että nyt jo näin alkuvaiheessa on irtisanouduttu tehtävistä. Ei kuulosta lupaavalta alulta, joten jotain selityksiä pitäisi keksiä.
Are you happy?
Ilmoita asiattomasta kommentistaFQM:llä on jo toimivia kaivoksia maailmalla, joten rahanpuutteesta huonot palkat eivät johdu. Yhtiö lupaa kokoajan parempia palkkoja, mutta saa nähä miten käy? Monet óvat jo kyllästyneet tähän Sodankylän sirkukseen....
Esko
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnhan tuo aika surkea palkka suomalaisittain raskaasta työstä, jos verrataan sitä, mitä se tuottaa ulkomaisille kaivosfirmoille. Todennäköisesti huonolla palkalla pyritään ulkoistamaan suomalaiset työpaikoilta pihalle ja korvaamaan ne ensin virolaisilla, sen jälkeen ehkä kiinalaisilla työntekijöillä. Tällöin ollaan siinä tilanteessa jota olenkin jo pelännyt pitkän aikaa. Kaivostoiminta on täysin ulkomaalaisten hallussa ja kaikki kaivoksen tuotot valuvat ulkomaille. Ja tämä kaikki tehdään suomalaisen kaivoslain ja suomalaisten tekemien malmivarantojen varjolla. Suomalaiset ovat tehneet perustyön ja ulkomaiset firmat tulevat keräämään kermat pinnalta ja jättävät paikallisille raiskatun maan ja tuhotut maisema-arvot.