Kainuu |

Kaivosrahasto kaipaa sijoittajia

Kaupunkeja vaivaava pääomapula hidastaa kaivosrahaston etenemistä.

Raahen kultakaivosalue Laivakankaalla
Kuva: Yle

Suomalaisten pääomasijoittajien tavoittelema kotimainen kaivosrahasto ei ole edennyt. Teknoventure-pääomasijoittaja on pyrkinyt saamaan esimerkiksi Kajaanin ja Oulun kaupungit sijoittajiksi rahastoon, jonka avulla voitaisiin rahoittaa kaivosprojekteja.

- Olisi hyvä että kaivosalalla olisi kotimainen vaihtoehto, sanoo Teknoventuren sijoitusjohtaja Mauri Visuri.

Kaupunkeja ei ole saatu mukaan sijoittajiksi. Visuri arvelee, että kaupunkeja vaivaa pääomapula.

- Lomien jälkeen pitää ruveta miettimään kaivosrahaston perustamisen jatkonäkymiä, pohtii Mauri Visuri.

Aiottu kaivosrahasto olisi valtion, kaupunkien ja yksityisten omistajien yhteisesti omistama.

 

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä