Kaivosyhtiöön siirtynyt virkamies ei ollut esteellinen
Kaivosyhtiöiden ja virkamiesten sidonnaisuudet ovat herättäneet vilkasta keskustelua. Pohjois-Suomen avi ei löytänyt huomautettavaa Raahen kultakaivosta koskevista päätöksistä.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston virkamies ei ollut esteellinen tehdessään Raahen kultakaivokseen liittyviä päätöksiä. Virasto on saanut valmiiksi ympäristöylitarkastaja Juha Koskelaa koskevan selvityksen.
Asiaa alettiin tutkia, kun julkisuudessa kerrottiin, että avista kaivosyhtiön ympäristöpäälliköksi siirtynyt Koskela olisi tehnyt päätöksiä kaivoksen lupa-asioista vielä pari kuukautta ennen lähtöään. Avin selvityksessä ei kuitenkaan tullut ilmi seikkoja, joiden perusteella Koskelan esteellisyyttä olisi syytä epäillä Nordic Mines -kaivosyhtiötä koskevissa päätöksissä.
Aluehallintovirasto toteaa lisäksi, että asian käsittelyyn osallistuvalla on säännösten mukaan velvollisuus itse ottaa huomioon esteellisyyteensä ja vetäytyä asian käsittelystä. Juha Koskela ei ole tuonut esiin mahdollista esteellisyyttään.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston selvitys on toimitettu ympäristöministeriöön.
