Kaj Turunen: Ehdokashankinta onnistui Etelä-Savossa hyvin
Perussuomalaisten äijäpuolueen maineesta ei päästä. Naisehdokkaita on vaikea saada.
- Tavoitteena oli saada jokaiseen eteläsavolaiseen kuntaan perussuomalaisten ehdokas. Se tavoite saavutettiin jo monta viikkoa sitten, toteaa kansanedustaja Kaj Turunen (ps.).
- Täysiä listoja meillä ei ole missään, se ei olisikaan ollut realistinen tavoite. Ehdokashankinta sujui kuitenkin vaivattomasti.
Äijäpuolueen maineestaan perussuomalaiset eivät pääse näissäkään vaaleissa.
- Kaikilla puolueilla on ollut vaikeuksia saada naisia ehdokkaiksi, se näkyy meidänkin listoillamme.
- Varmastikin läpimenneet naiset voivat vapaasti valita paikat, joissa haluavat toimia. Lautakuntapaikoista naiset voivat valita, minne haluavat mennä. Kääntöpuoli voi tietysti olla, että lautakuntapaikkoja saattaa tulla niin paljon, että alkaa uuvuttaa.
Kuntarakenneuudistus tulee olemaan asia, jota perussuomalaiset pitävät esillä vaalikampanjan ajan.
- Kunnittain aiheet vaihtelevat. Jossakin kunnan itsenäisyyden säilyttäminen on ykkösasia. Jossakin kuntaliitoksista on sovittu ja siellä palvelujen säilyttäminen tulee esille.
Hallitus panttaa oleellista tietoa
Kaj Turunen toivoo, että ennen vaaleja valtakunnan tasolla saataisiin hallitukselta tieto, miten hallitus aikoo rakentaa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon kunnissa ja minkälaista kuntien välistä yhteistyötä tehdään.
- Mutta eihän se tieto tule ennen vaaleja. Sitä pantataan vaalien jälkeiseen aikaan. Nyt voidaan puhua mitä vaan. Minulla on se käsitys, että päätökset on jo tehty ja ne vedetään esille vasta vaalien jälkeen, Turunen heittää.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Talvivaara aukaisi silmät kultakaivoksen suhteen: "Ei tämä olekaan pelkkä työpaikka-juttu"
Rantasalmella Talvivaaran ympärillä vellonutta keskustelua on seurattu mielenkiinnolla, sillä aivan kirkonkylän kupeessa tutkitaan kultaesiintymää. Talvivaara on saanut huolen pintaan.
Varas vei seitsemän taulua Mikkelin kirjaston näyttelystä
Näyttelyn nimi oli Miltä elämä tuntuu. "No, tältähän se tuntuu, välillä ainakin" sanoo taiteilija Heidi Jahnsson.
Etelä-Savon järvien vedenpinnan korkeudet laskussa
Myös useissa kaivoissa vedenpintojen kerrotaan lähteneen jo laskusuuntaan.
Viljelypalstat täyttyvät vauhdilla - maahanmuuttajatkin ovat löytäneet tien kasvimaille
Palstaviljely on mielen ja kehon jumppaa. Viljelijälle oma vuokraviljelmä on paratiisi, jossa voi nauttia myös laiskottelusta.
Savonrannan yläkoulun lakkauttamissuunnitelma tyrmistyttää
Savonrannan aluejohtokunnan puheenjohtaja Hannu Karvinen (kesk.) ihmettelee, miksi yläkoulun lopettamisehdotus kaivettiin uudestaan pöydälle.
Kokoomuksen ja Keskustan kesäkokoukset samaan aikaan samassa paikassa
Eduskuntaryhmät kokoustavat kumpikin 22.8. Mikkelissä.Yhteistä ohjelmaa on luvassa, vaikka yhteinen paikka ja aika olivatkin sattumaa.
Mökkeilijät avasivat rahahanansa – rautakaupassa eletään nyt joulua
Lomautukset ja synkät talousuutiset ovat saaneet kuluttajat siirtämään hankintojaan. Myynnin uskotaan kuitenkin kasvavan jo tulevana syksynä.
Yhdeksän aitiota ja ravintolatilat uuden jäähallin vetonauloina
Mikkelin Kalevankankaan jäähalli luovutetaan käyttäjille toukokuun lopulla. Jukuriorganisaatio on hallin pääkäyttäjä, mutta käyttömahdollisuudet paranevat muidenkin lajien edustajilla.
Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistymiselle asetettiin takaraja
Ammattikorkeakoulut yhdistyvät viimeistään vuoteen 2017 mennessä. Varsinaista yhdistymispäätöstä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
Huorittelu ja mukilointi nuorten seurustelun arkipäivää
Jopa joka neljäs nuori kokee väkivaltaa parisuhteessaan.
