Etelä-Savo |

Kaj Turunen: Kansanedustajien lomia olisi lyhennettävä

"Eduskunta töihin jo elokuussa", patistaa perussuomalaisten edustaja.

Kaj Turunen
Kaj Turunen Kuva: Yle

Perussuomalaisten savonlinnalainen kansanedustaja Kaj Turunen pitää kansanedustajien lomia liian pitkinä. - Elokuun pitäisi jo olla normaali työkuukausi niin muillakin.

Kaj Turunen on ollut kansanedustaja reilun vuoden. Onko työskentely ollut sellaista kuin etukäteen oletitkin?

- Ei minulla ollut tarkkaa kuvaa, mitä se mahdollisesti on, vastaa Turunen.

- Olen kuitenkin innostunut tästä työstä ja tykkään olla töissä. Oikein harmittaa, kun joskus on pitempiä viikonloppuja niinkuin nyt, kun perjantaina ei ollut istuntoa ollenkaan.

Turunen tietää jo, että yksittäisen kansanedustajan mahdollisuudet viedä jotakin asiaa eteenpäin ja saada konkreettisia tuloksia, ovat haasteelliset. - On osattava tehdä yhteistyötä ja saada asialle kannatusta sekä julkisuutta niin, että se pääsee asialistalla ylemmäksi. Sillä tavalla saadaan huomioarvoa ja laajempaa kannatusta ja asiat etenevät.

Pakkoliitoksille jyrkkä "ei"

Eduskunta keskustelee kuntauudistuksesta vielä ennen kesälomia. Kaj Turunen odottaa vilkasta mielipiteidenvaihtoa.

- Suurin kysymys tulee olemaan kuntien pakkoliitokset. Suhtaudun vapaaehtoisella pohjalla tapahtuviin kuntaliitoksiin positiivisesti, mutta pakkoliitoksia vastustan. Niillä ei saavuteta oikeastaan mitään hyvää. Yhteen pakotetut kunnat eivät sitoudu liitoksiin ja se tulee näkymään myös toiminnassa.

- Liitokset pitää toteuttaa vapaaehtoisesti. On kehitettävä muita ratkaisuja niille kunnille, jotka haluavat jatkaa itsenäisinä.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä