Kajaanin ammattikorkeakoulu irtisanoo arvioitua vähemmän
Torstaina päättyneissä yhteistoimintaneuvotteluissa irtisanottavien määrä putosi kahdestakymmenestä kuuteentoista.
Kajaanin ammattikorkeakoulu irtisanoo kuusi opettajaa ja kymmenen muuhun henkilöstöön kuuluvaa. Vaikka irtisanottavien määrä on aiempaa arvioitua pienempi, on yt-neuvottelujen lopputulos kesälomaa parhaillaan viettävälle henkilöstölle kova paikka.
- Valtakunnan tasolta asetetut taloudelliset paineet ovat kovat ja niihin on pakko reagoida. Totta kai olimme toivoneet, että irtisanottavia olisi ollut vähemmän, mutta realismi on pakko hyväksyä, toteaa luottamusmies Heikki Kallunki.
Kajaanin ammattikorkeakoulu tavoittelee ensi vuodelle kaikkiaan 1,5 miljoonan euron säästöjä, mikä vastaa noin yhdeksää prosenttia koulun budjetista. Leikkauksilla pyritään vastaamaan koko ammattikorkeakoulusektorille asetetun 13 prosentin säästövaateeseen.
- Uskon, että kaikki ymmärtävät realiteetit. Vaikka nämä ovat vaikeita päätöksiä, niin ne oli pakko tehdä ja katsoa tulevaisuuteen, että Suomen parhaan ammattikorkeakoulun titteli säilyisi Kajaanissa jatkossakin, sanoo ammattikorkeakoulun rehtori Turo Kilpeläinen.
Totta kai olimme toivoneet, että irtisanottavia olisi ollut vähemmän.
Jatkosuunnitelmat esille syksyllä
Kovien säästötoimenpiteiden ohella koulun toimintaa on kehitettävä ja vietävä koko ajan eteenpäin, jotta olemassaolo pystytään perustelemaan myös jatkossa, kun ammattikorkeakoulujen toimiluvat tulevat hakuun ensi vuoden syksyllä.
- Meidän kyettävä osoittamaan, että täytämme tarvittavat kriteerit, joilla saamme toimilluvan myös alkuvuodesta 2014 eteenpäin, Kilpeläinen toteaa.
Nyt irtisanottavan henkilöstön kanssa jatkotoimenpiteisiin ryhdytään kesälomien päätyttyä. Osalle irtisanottavista tarjotaan osa-aikaista työtä, eläköityvien tilalle ei
automaattisesti palkata uusia henkilöitä ja määräaikaisia tehtäviä jätetään täyttämättä. Irtisanottavien kanssa keskustellaan mahdollisuudesta siirtyä Kajaanin kaupunki -konsernissa muihin tehtäviin.Vaikka nämä ovat vaikeita päätöksiä, niin ne oli pakko tehdä ja katsoa tulevaisuuteen.
- Minulla on 12 edustettavaa ja aion torstain ja perjantain aikana soittee heille ja kertoa neuvotteluista. Heti alkusyksystä tapaan heidät kaikki henkilökohtaisesti ja keskustelemme jatkosta. Myös kaupunki on omien ohjeistuksien mukaisesti huomioinut tilanteen, Heikki Kallunki selvittää.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
Ruka liittyy Vuokatti urheilukatemiaan
Vuokatti-Ruka urheiluakatemia liittää kaksi vahvaa talviosaajaa ja olosuhdetta yhteen. Yhteistyöstä odotetaan hyviä tuloksia paitsi urheilullisesti myös taloudellisesti. Esimerkiksi olosuhteiden rakentamisessa voidaan nyt edetä suunnitelmallisesti ilman kilpailupeikkoa.
