Kainuu |

Kajaanista virtuaalikaupunki - suuren maailman malliin

Kajaanin kaupungin on avattu pääsy Kajaanin virtuaalikaupunkiin. Se on kolmiulotteinen ympäristö Kajaanin kaupunkikeskuksesta. Vastaavia mallinnuksia on tehty maailmalla suurkaupungeista.

Kuvassa Kajaanin virtuaalikaupunki Lönnrotinkadun ja Kauppakadun risteyksessä.
Kuva: Kajaanin kaupunki

Virtuaalikaupunkiin on mallinnettu olemassa oleva kaupunkiympäristö mahdollisimman samankaltaisena kuin oikea esikuvansa. Sovellusta voidaan käyttää muun muassa markkinoinnin ja kaupunkisuunnittelun tukena sekä alustana erilaisissa peleissä.

- Tulevaisuudessa aluetta tullaan laajentamaan, ja jo nyt kehitteillä on erilaisia pelimäisiä toimintoja. Virtuaalikaupungin seuraavissa versioissa voi olla mahdollista ajaa autolla katuja pitkin tai tavata tuttavansa pelihahmo paikallisessa kahvilassa, kertoo toimitusjohtaja Petri Fridell Ataverti Oy:stä.

Fridell aloitti virtuaalikaupungin kehittämisen opiskellessaan pelialaa Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Nyt valmistuneen Kajaanin kaupunkikeskustan 3 D mallinnuksen parissa on työskennellyt vaihtelevasti kuuden henkilön tiimi.

Kajaanin kaupungin tavoitteena on lisätä mallinnuksen avulla yleistä kaupunkiviestintää ja -markkinointia. Tavoitteena on saada teetettyä keskusta-alueen mallinnus loppuun kuluvan vuoden aikana, kertoo Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen.

- Olemme aloittamassa keskusta-alueen kehittämisen uuden yleissuunnitelman pohjalta. Tulevaisuudessa voimme esitellä yleissuunnitelmaa virtuaalimuodossa jo nyt syntyvän nykymallin perustalla. Silloin siihen olisi helppo tutustua ja hahmottaa, miten kaupunkikuva kehittyy, jos suunnitelma toteutuu.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä