Kakkubloggaajan kakut ovat liian upeita syötäviksi
Janakkalainen kakkubloggaaja Ronja ei ehtinyt kesällä grillaamaan pihassaan vaan naapurit joutuivat ajamaan nurmikon. Viinimarjamehupurkitkin ovat vielä kaapissa puhtoisina, sillä marjat ovat jääneet puskiin. Ronja on tehnyt vain uskomattomia kakkuja, joita väki arastelee jopa leikata.
Eräisiinkin 60-vuotisjuhliin Turengissa asuva Ronja leipoi kakun, jonka koristeena olivat Aino-tossut. Kakku syötiin reunoilta, mutta keskuksen koristeita ei kukaan tohdinnut rikkoa. Ronja itsekin on syönyt omaa kakkuaan viimeksi kesällä, vaikka tekee pari kakkua viikossa.
Maku vs. ulkonäkö
Vain etunimellään esiintyvän Ronjan kakut ovat saaneet kiitosta ulkonäöstään, mutta myös maustaan. Ronjan mielestä pelkkä koristelu ei riitä, vaikka se onkin tärkeää. Täytteitä on tehty esimerkiksi lempikarkeista kuten Pätkiksestä, mutta myös marjat ovat suosittuja.
Itse päälliset ovat sokerimassasta tai vaahtokarkkimassasta muovailtuja. Värin levityksessä puolestaan on käytössä niin pensselit ja tussit kuin tomut ja suihkeet. Kaikkiin vehkeisiin on uponnut yli tuhat euroa, Ronja laskeskelee.
Päiväunien aikaan ehtii
Ronjan lapset ovat vuoden ja kaksi ja puoli vuotta vanhoja, joten voisi kuvitella että monimutkaisten leipomusten tekeminen on vaativaa.
- Kakkujahan on helppo tehdä! Ensin tehdään pohja ja sen jäähtyessä voi olla muksujen kanssa. Täytteenkin pitää hyytyä ja taas voi olla lasten kanssa, sanoo Ronja.
Kun lapset nukkuvat, on monta tuntia aikaa tehdä koristeita ja miehen ollessa kotona voi sitten koota kakun. Ronja tosin myös kiittelee lapsiaan kiltteydestä. Vanhempi tyttö on usein mukana leipomisessa omien välineidensä kanssa.
Kakkuja toiseen polveen?
Äidin harrastus on bonus myös lapsille. Taloon ei osteta enää muovailuvahaa, vaan sokerimassan jämät saa muovailtavaksi. Lapset touhuavat koko ajan jotain, mutta niin Ronjakin.
- Se hetki kun en tee mitään, silloin olen tietokoneella ja päivitän blogia tai katselen muiden kakkuja.
Iskeekö kakkukateus?
- Ei ehkä kateus. Hienoista kakuista saa inspiraatiota. Voisi itsekin kokeilla joskus jotain oikein hienoa.
Tuoreimmat aiheesta: Häme
Jälleen nainen ajoi lapsen päälle Janakkalan Tervakoskella
Tuntematon naiskuljettaja on jälleen kolhaissut lasta Janakkalan Tervakoskella. Tekotapa ja paikka ovat samoja kuin aiemminkin. Poliisi kaipaa apua yleisöltä.
Varastetut akut ja dieselit päätyivät Latviaan - liigan toiminta jatkuu yhä
Poliisi on saanut selvitettyä latvialaisliigan ison polttoaine- ja akkuvarkauksien sarjan. Varkaat ovat vangittuina, mutta ammattimaiset dieselvarkaudet jatkuvat yhä.
"Täällä meitä vievät olot ja harhaluulot"
Kanta-hämäläinen kirjailija Sanna Eeva kurkistaa mielenkellareihin tuoreessa romaanissaan Olot. Kirjan keskiössä ovat äidit ja tyttäret.
Kaatunut junanvaunu on siirretty - radan korjaustyöt jatkuvat
Tavarajunan kaatunut vaunu on saatu siirrettyä sivuun. Radan korjaus jatkuu kuitenkin edelleen. Helsingistä pohjoiseen menevät junat joutuvat yhä kiertämään Riihimäen tavaraliikenneratapihan kautta.
Forssan koulut yhdistetään
Pohjois-Forssassa äkillinen suunnitelmien aikaistaminen on aiheuttanut suurta huolta: joukko matkulaisia vanhempia on jo kieltäytynyt laittamasta lapsiaan Kojolle.
Päivän kysymys: Eutanasia - oletko puolesta vai vastaan?
Kalmun lunastuslupa jäi pöydälle
Riihimäen kaupunki ei vielä hae lunastuslupaa Ympäristöministeriöltä Kalmun alueelle aiemmasta uutisoinnista poiketen. Virhe uutisoinnissa johtui Riihimen kaupungin virheellisestä tiedottamisesta.
Tavaravaunu poikittain raiteilla Riihimäellä - eteläinen junaliikenne sekaisin
Pitkän tavarajunan vaunu kaatui aamuyöllä raiteille Riihimäen Patastenmäen sillan pohjoispuolella. Kaatunut vaunu sijaitsi junan keskellä ja peittää alleen viisi raideparia. Toistaiseksi onnettomuuden syytä ei tiedetä.
Kaatunut vaunu on hankalassa paikassa
Raivaustyöt Riihimäen ratapihalla jatkuvat, onnettomuustutkija on jo lähtenyt paikalta. Onnettomuus ei ole aiheuttanut ympäristöongelmia.
Tavarajunan vaunu kaatui Riihimäellä - liikennehäiriöt alkavat jo helpottaa
Raiteita on saatu lisää käyttöön aseman kohdalla, joten kaukojunat voivat jälleen pysähtyä Riihimäellä. Liikenteessä on kuitenkin viivästyksiä ja vuoroja on peruttu.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.