Kaksi kuoli metroturmassa Madridissa
Kaksi ihmistä on menehtynyt ja kaksi loukkaantunut metroturmassa Espanjan pääkaupungissa Madridissa tiistaina. Onnettomuus tapahtui metrojunien varikolla Lorancan kaupunginosassa.
Kaksi ihmistä on kuollut ja kaksi loukkaantunut metrovaunun törmättyä kaiteeseen Madridissa Espanjassa tiistaina, kertoo uutistoimisto AFP.
Onnettomuus tapahtui testiraiteella eteläisessä Madridissa sijaitsevalla metrojunien pysäköintipaikalla.
Onnettomuuden yksityiskohdista on vielä epäselvyyttä, mutta pelastusviranomaiset epäilevät, että metrojen huoltohenkilökuntaan kuulunut turmassa menehtynyt mies oli onnettomuushetkellä esittelemässä junaa perheelleen. Metrossa ei ollut muita ihmisiä.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Pussy Riotin jäsen ryhtyi syömälakkoon
Marija Aljohina haluaa tulla kuulluksi ehdonalaishakemuksensa käsittelyssä oikeudessa.
Urpilainen kävi Schäublen puheilla Saksassa
Suomi hakee jälleen yhteistä EU-linjaa Saksan kanssa niin veronkierron torjumisessa kuin pankkiunionin rakentamisessakin.
Bostonin pommi-iskuista kuulusteltu hyökkäsi FBI-agentin kimppuun - agentti ampui miehen
FBI:n mukaan mies oli ryhtynyt väkivaltaiseksi kesken kuulustelun.
Islannin hallitus testauttaa maansa EU-kannan kansalla
Islannin edellinen hallitus aloitti EU-neuvottelut. Juuri valittu uusi hallitus keskeyttää ne ja kysyy kansan kantaa. Mielipidekyselyjen perusteella se lienee kielteinen. Yksi syy on yli muiden: makrilli.
Japanilaisviljelijät alkoivat kylvää riisiä Fukushiman ympärille
Viranomaiset kavensivat turvavyöhykettä tuhoutuneen voimalan ympärillä. Fukushiman riisi on heidän mukaansa turvallista.
Tukholman palopesäkkeet kartalla - "tälle täytyy tulla loppu"
- Tälle täytyy tulla loppu, sanoo Tukholman reuna-alueista vastaava Joakim Larsson. Palavien autojen yöt eivät ole enää vain Husbyn ongelma.
Irlanti vaatii verokikkailun lopettamista
Elinkeinoministeri Richard Bruton on sitä mieltä, ettei yritysten pitäisi pystyä kilpailuttamaan maita toisiaan vastaan.
Välimeren rannalla 700 kilometriä pitkä laiton lintuansa - tappaa miljoonia lintuja
Pajulinnuissa, satakielissä ja kehrääjissä ei ole paljon syömistä, ellei niitä pyydä massoittain. Toiminta on laitonta, mutta kukaan ei piittaa siitä.
Ohjelmistovalmistaja värvää asiantuntijoiksi autisteja
IT-yhtiön tuottavuus on noussut Bangaloressa, missä työskentelee kuusi autistista henkilöä ohjelmistotestaajina.
"Liberaalien vanhemmista lampunvarjostimia" – toimittajan puheista syntyi skandaali Venäjällä
Neuvonantaja vertasi Stalinin Smersh -joukkoja Natsi-Saksan SS-joukkoihin ja toimittaja sanoi säälivänsä sitä, etteivät fasistit tehneet tällaisia mielipiteitä esittävien liberaalien vanhemmista lampunvarjostimia.
