Terveys

Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan

Simo Räisänen
Kuva: Antti J. Leinonen

Eläkkeellä oleva lääkäri Simo Räisänen ihailee Indiana Jonesia – kahdesta syystä. Tohtori Jones luottaa faktatietoon ja taistelee pahaa vastaan – kuten Räisänenkin. Räisäsen vastapuolena ovat nykyajan poppamiehet, jotka myyvät uskomushoitoja lääkkeeksi vakaviin sairauksiin. Nyt hän kertoo, miten ristiretki alkoi.

En voinut enää kätkeytyä väärän nimen taakse.

"Aina kun ärryin, kirjoitin. Ensimmäisen kirjani “Villit vaihtoehdot” julkaisin salanimellä Simon Flint alkuvuodesta 2014. Olin kirjoitellut sitä puolihuolimattomasti muutaman kymmenen vuoden aikana.

Silloin tuli soitto Ajankohtaisesta kakkosesta. Se oli totuuden hetki. Enää en voinut kätkeytyä väärän nimen taakse. Elettiin toukokuuta 2014.

Minut pyydettiin suoraan lähetykseen puhumaan vaihtoehtohoidoista, ilmeisesti Hannu Lauerman tilalle. Meitä kriitikkoja on niin vähän, Lauerma, Myllykangas Kuopiosta ja minä.

Ennen tv-esiintymistä minä pelkäsin. Sukulaisnaiset varoittelivat. Sain neljä puhelua junaan, kun oli matkalla tv-studioon. Leimasivat huru-ukoksi ja sanoivat, että olen liian vanha televisioon. Munaat vielä itsesi. Minua suututti ja nauratti. Ohjelman jälkeen samat naiset soittivat ja ihmettelivät, miten olin onnistunut terästäytymään.

Studiossa puhuttiin tanssija Jani Kokista, joka oli julkisesti kertonut, että uskoo parantuvansa syövästä vaihtoehtohoidoilla. Olin äimän käkenä. Miksi ei ota nuori mies vastaan oikeaa hoitoa, miksei anna leikata syöpäkasvaintaan? Miksi jättää sädehoidon kesken? Siitä alkoi todellinen kirjailijanurani. Ihmetyksestä. Se on ollut yhtä raskasta kuin väitöskirjan teko.

Simo Räisänen
Flint tarkoittaa piikiveä, se on kova kuin naisen viha, sanoo Räisänen. Kuva: Antti J. Leinonen

En minä olisi työaikana tätä poppamieskriitikon virkaa ottanut, hullun hommaa se olisi ollut. Tämä ei ole meriitti vaan eläkepapan harrastus. Minusta lääketiede perustuu logiikkaan. Siksi en ymmärrä huuhaata. Nyt kun en enää tee tiedettä, niin tämä olkoon korvike. Saa kokeilla, että vieläkö osaa.

Vaihtoehtohoitojen antajat ovat toista maata, eivät he faktoista välitä, kaksoissokkotutkimuksille antavat piupaut. He tietävät vähän, mutta heillä on suuret luulot. Sanovat potilaalle, että kyllä me vaivasi parannamme. Empatiaa heillä on antaa, ei sitten muuta. Ei se ole tietoista valehtelua, uskovat itsekin voivansa auttaa. Haluaisitko mennä teknokraattiselle aivokirurgille vai sellaiselle, joka antaa sinulle empatiaa?

Lääkärinä olen teoreettinen, pedantti, tulipunainen teknokraatti, haluan ratkaista potilaan ongelman. En ole paijaajatyyppi. Suurin osa sellaisista on naisia. Mutta eivät he kauaa jaksa, on raskasta olla empaattinen. Minä haluan suojella itseäni. Jos en osaa ratkaista potilaan ongelmaa, lähetän asian eteenpäin. Muuten yöunet menevät.

Kallesta tuli minulle korvikeisä.

Ihmiset, jotka uskovat vaihtoehtohoitoihin, ovat rakentaneet koko maailmankuvansa tälle uskolle. Kun tulee vakava sairaus, on maailmankuvaa seurattava, muuten kaikki romahtaa. Siksi he kieltävät tosiasiat. Kuolevat mieluummin kuin luopuvat identiteetistään.

Esimerkiksi Kanadassa 11-vuotias intiaanityttö Makayala Sault menehtyi akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan, koska hänen vanhempansa keskeyttivät kemoterapian. Vanhemmat päättivät turvautua heimon perinteisiin rohtoihin ja uudempaan uskomuslääkintään: raakaruokaan ja c-vitamiiniruiskeisiin.

Viherusko on pelottavaa. Sitä samaa edustavat vanhemmat, jotka eivät halua rokottaa lapsiaan.

Suomi ei ole mikään Pohjois-Korea, joten en halua kieltää vaihtoehtohoitoja. Tämä on vapaa maa, uskokoon ken tahtoo. Silti meille tarvittaisiin Ruotsin mallin mukainen puoskarilaki, jossa suojattaisiin ainakin lapset, vanhukset ja älyllisesti vajaat, sellaiset jotka eivät itse pysty päättämään asioistaan. Asiat, joita Kanadassa tapahtuu, pitäisi estää. Myös syövän hoitaminen vaihtoehtoisilla menetelmillä pitäisi kieltää.

Simo Räisänen
Mieluiten Räisänen kalastaisi Norjan merellä, kotona Oulujoen suistossa. Kuva: Antti J. Leinonen

Lapsena tutustuin avannon reunalla Lohen Kalleen. Hän oli vanhapoika, akaton mies. Käynyt vain neljä luokkaa kansakoulua, silti viisaampi kuin moni. Hänestä tuli minulle korvikeisä.

Opin häneltä, että kala ui koskessa energiaperiaatteen mukaisesti, ei miten sattuu. Kala ui  paikassa, jossa ei tarvitse uida vastavirtaan ja jossa ruoka tulee helposti suuhun. Energiaa jää tärkeämpiin koitoksiin, sama pätee ihmisiin. Kallelta opin syyn ja seurauksen lain, hän antoi pikkupojalle suunnan kohti loogista ajattelua.  

Kalastin jo kuusivuotiaana, alta kansakoulukäisenä. Onget oli tehtävä omin käsin, ongenkoukut nuppineuloista ja siima karhunlangasta, mehupullon korkista korkki. Asuimme Reisjärven Kalajan kylässä, isäni oli virkamies ja äitini kotiäiti, meitä oli kolme lasta.

Halusin lääkäriksi, mutta keskiarvoni oli 6,67.

Oma isä näytti minulle tien akateemiseen maailmaan. Sain häneltä 12-vuotiaana “Eläinten maailma” -kirjasarjan, pian osasin sen sanasta sanaan. Muutaman vuoden kuluttua hän toi kirjan “Mikrobien metsästäjä”, joka saattoi olla syypää siihen, että minusta tuli mikrobiologi. Kolmas tärkeä teos oli “Tähtitiede”. Alkusysäys sille, että minusta kuoriutui huuhaata vastaan saarnaava tiedemies, oli noissa kolmessa kirjassa.

Isän kanssa kävimme kovan taiston oppikouluun menosta. Pyrin kerran ja pääsinkin, mutta en kuitenkaan mennyt. Aikansa katsottuaan isä ehdotti sopimusta. Saisin pyörän, jos suostuisin opiskelemaan oppikoulun ensimmäisen luokan kesällä. Kiinni veti.

Pääsin ja syksyllä aloitin Haapajärvellä oppikoulun toisen luokan. Muutin pois kotoa isän valvovan silmän alta. Kun oli sopiva pakkasaamu, lähdin metsälle. Keväisin kutuaikaan karkasin kalaan. Lukion kävin Oulussa, asuin kortteerissa ja saatoin sopivasti lintsailla.

Simo Räisänen
Räisäsen rakkain harrastus on kalastaminen, sen hän aloitti jo pikkupoikana. Kuva: Antti J. Leinonen

Vasta lukion toisella luokalla heräsin. Halusin lääkäriksi, mutta keskiarvoni oli 6,67. Numeroita oli nostettava. Jäin tahallani luokalle ja päätin, että luen vain matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa, niistä saisi pisteitä lääkikseen. Keskiarvoni nousi melkein yhdeksään ja haaveeni toteutui, tosin mutkan kautta. 

Pyrin ensin hammaslääketieteelliseen Helsinkiin. Siellä tajusin, että levoton luonteeni kaipaa oikeisiin lääkärin töihin, siispä hain Oulun lääketieteelliseen. Sitten kliinisen mikrobiologian laitos nappasi minut assistentiksi. En itse olisi älynnyt sinne pyrkiä, mutta kun pyysivät.  Se oli väitöskirjan paikka. Minusta tuli tutkija heti lääkärin urani alussa.

Olen sairastanut kaksi syöpää.

Olin monta kymmentä vuotta laboratorion ja infektiotautien ylilääkärinä Kokkolassa Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa. Ne olivat kaksi erillistä virkaa, tein tuplatyöt mutta yhdellä palkalla.

Eläkkeelle jäätyäni olin muutaman vuoden työterveyslääkärinä - potilas ei siis ole minulle vieras ulkoavaruudesta, vaikka olenkin viettänyt lähes koko urani laboratorion uumenissa.

Olen selättänyt kaksi syöpää, melanooman ja harvinaisen LGL-leukemian. Vaihtoehtohoitoja en edes harkinnut, koko kysymys naurattaa.

Ihomelanooma todettiin ollessani ylilääkärikokouksessa Kokkolassa. Istuin siellä ihotautien ylilääkärin Minna Mörtenhumerin vieressä. Näytin hänelle käsivarressani olevaa pientä näppylää. Hän meni vakavaksi ja sanoi, että otetaan se heti pois, et lähde tämän kokouksen jälkeen minnekään. Minna näki, että se oli melanooma. Ihomelanooma on miesten neljänneksi yleisin syöpä, joka vuosi siihen kuolee yli sata miestä.

Leukemiaan sairastuin vuonna 2012. Se oli kiltti leukemia, mutta syöpä kuitenkin. Se löytyi, kun olin töissä Pellon terveyskeskuksessa ja otatin itseltäni labrakokeita.

Veriarvoni olivat muuttuneet, leukosyytit menivät alle viitearvojen. Ihmettelin. Siitäkin olen parantunut.

Ehkä on ihme, että olen vielä elossa. Mutta on minulla vaivoja, polyneuropatia, joka saattaa johtua syövistä. Jalkani ovat huonot. En enää pysty kulkemaan metsässä. Norjan merelle en uskalla lähteä, vaikka mieli palaa. Kalastan veneestä ja virvelöin Oulujoen suistossa Hartaanselällä.

Ei luopuminen raskasta ole ollut, se on asennekysymys. Tilalle on tullut kirjoittaminen. En minä kunnianhimosta kirjoita enkä edes mielenkiinnosta, vaan siksi, että olen niin levoton, semmoinen adhd-tyyppi.

Otin aluksi salanimen käyttöön koska pelkäsin vihaa - naisten vihaa. Mikään ei ole niin musta kuin naisen viha, sen opin jo pikkupoikana Reisjärvellä. Tiesin, että vaihtoehtohoitoja käyttävät etenkin fiksut, koulutetut naiset, joilla on kykyä, halua ja aggressiivisuutta hyökätä uskomushoitojen vastustajien kimppuun. Nimen Simon Flint otin kurillani. Idean sain kerätessäni piikiviä Hartaanselällä, Flinthän tarkoittaa suomeksi piitä. Ajattelin, että naisten vastus on yhtä kovaa kuin nämä piikivet.

Minunkin pääni on kova. Oppikoulussa minulla oli opettaja nimeltä Halme. Hänelle soitin suutani alvariinsa, mutta tarkoin painoin mieleeni, mitä hän sanoi. Olin hävytön poika, selvä se, mutta ikinä ei tiedä mitä sellaisen päähän menee. Älkää luulko, ettei hankalista pojista ole mihinkään. Niitä kannattaa ohjata, mutta on turha odottaa, että tulokset heti näkyisivät.  Tässä on hyvä esimerkki. Olen 73-vuotias. 

Joskus potilaita tavatessani olen ajatellut, että mitä ne narisevat, ovat terveempiä kuin minä! Laiska liha, se on paha vitsaus. Minä otan kymmenen kilon käsipainot ja treenaan niillä käsiä, jalkoja, selkää ja vatsaa. Kyykkään ja teen niskan takaa vetoja. Sitten venyttelen pohkeet ja reidet lempeästi. Siinä on salaisuuteni."

Simo Räisäsen kirja “Nykyajan poppamiehet” ilmestyy 5.2.2016.

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä