Kaksi ylioppilaskokelasta kirjoitti yhdeksän laudaturia
Noin 28 000 ylioppilaskokelasta on läpäissyt kevään kirjoitukset hyväksytysti. Hylättyjä kirjoittajia on ylioppilastutkintolautakunnan alustavien tulosten mukaan noin 1 700. Yle Uutiset kertoo ylioppilaslakin saavien nimiä.
Kaksi kokelasta ylsi kevään kirjoituksissa yhdeksään laudaturiin. Yhdeksän ällän ylioppilaat kirjoittivat Etelä-Tapiolan lukiossa Espoossa ja Perniön lukiossa. Kahdeksan laudaturin ylioppilaita tuli kevään kirjoituksissa neljä.
Enimmillään laudatureja on kirjoitettu 11. Tähänastinen ennätys tehtiin keväällä 2010.
Ylioppilastutkintolautakunnan pääsihteeri Anneli Roman kertoo, että yksittäisten aineiden suosiossa ei ylioppilaskirjoituksissa ole tapahtunut suuria muutoksia. Reaaliaineiden suosio on edelleen suuri.
Yksittäisistä reaaliaineiden kokeista suosituin on terveystieto, jonka kirjoitti 16 prosenttia kokelaista. Erityisen suosittuja ovat myös psykologia, fysiikka ja yhteiskuntaoppi. Yksittäisten aineiden suosiota lisää mahdollisuus hyödyntää tuloksia yliopistojen pääsykokeissa.
Romanin mukaan tyypillistä ylioppilaskokeille on nykyään hajauttaa tutkinnon suorittaminen useampaan jaksoon. Tutkinnon on vuodesta 1996 lähtien voinut jakaa kolmeen kirjoituskertaan kahdelle vuodelle. Romanin mukaan tyypillisintä on aloittaa tutkinnon suorittaminen lukion kolmannen vuoden syksyllä ja jatkaa keväällä. Lähes kaikki kokelaat hajauttavat tutkinnon suorittamisen.
Yle Uutiset alkaa tänään julkaista ylioppilaslakin saavien nimiä sitä mukaa, kun tiedot kouluista saadaan. Ylioppilastutkintolautakunta julkaisee viralliset tulokset 28.5.
Tuoreimmat aiheesta: Uudet ylioppilaat
Rohkea mies valitsee yo-mirrin
Ylioppilaslakin arvostus on monen mielestä kokenut inflaation. Vappuna moni jättää jo lakin kotiin. Ehkä tulevaisuudessa naiset valitsevatkin laketin ja mies vaihtaa mirriin?
Jyväskylän steinerlukio
Jyväskylän steinerlukiosta kirjoitti tänä keväänä 6 ylioppilasta.
Tuoreilla ylioppilailla luku-urakka jatkuu
Ylioppilaskirjoitusten saapuminen aiheutti ruuhkaa kanslioihin. Laihian lukiolla oltiin jo hyvissä ajoin kyselemässä tuloksia, ja suhteellisen tyytyväisiltä tuloksiin tulevat abit vaikuttivat.
Kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos - kevään tuore ylioppilas
Uusia ylioppilaita valmistuu tänä keväänä vajaat 30 000. Joukossa on kaikenikäisiä ylioppilastutkinnon suorittajia. Kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos valmistuu ylioppilaaksi Närpiön lukiosta. Hän innostui tutkinnon suorittamisesta yli kuusikymppisenä.
Rehtori: Olin oman kouluni epäonnisin ylioppilas
Perjantaina lukioissa on nähty paljon iloisia hymyjä, mutta joukkoon mahtuu aina myös pettymyksiä. Ikaalisissa epäonnisia kokelaita lohduttaa rehtori, jolla on asiasta omakohtaista kokemusta.
Tässä ovat kevään uudet ylioppilaat
Yle Uutiset julkaisee verkossa uusien ylioppilaiden nimiä sitä mukaa, kun koulut kertovat tietoja.
Päijät-Hämeen uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Lahti julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Satakunnan uudet ylioppilaat
Kevään 2013 ylioppilaiden nimet julkaistaan tänään. Yle Satakunta julkaisee sivuillaan maakunnan kaikkien lukioiden uusien ylioppilaiden nimet.
Meri-Lapin uudet ylioppilaat
Löydä kevään uusien ylioppilaiden nimet sivultamme. Yle Perämeri toivottaa onnea valkolakkien johdosta!
Tässä ovat Pohjois-Savon kevään ylioppilaat!
Yle Savo julkaisee kaikkien pohjoissavolaisista lukioista valmistuneiden ylioppilaiden nimet sitä mukaa, kun yo-kokeen tulokset valmistuvat. Katso, ketkä saavat lakin päähänsä sinun kotikunnassasi!

Keskustele uutisesta
Lakkiaisjuhlat lähestyvät, kakut on tilattava ja verhot vaihdettava. Kuinka paljon teillä kuluu rahaa lasten valmistujaisjuhliin?