Kaksoisraiteen alle jäävien maiden haltuunotto valmistui
Pääradan Kokkola-Ylivieska välin kaksoisraiteen alle jäävien maiden lunastus on valmistunut. Menettely koskee yhteensä satoja maanomistajia Kannuksen, Sievin ja Ylivieskan alueella.
Maanomistajista parikymmentä on jättänyt ennakkokorvausvaatimuksen, mikä tarkoittaa, että heille voidaan maksaa maapohjan menetyksistä korvauksia jo etukäteen.
- Lopulliset korvaussummat varmistuvat kuitenkin vasta töiden valmistuttua, kun nähdään miten paljon maata radan alle on jäänyt, kertoo maanmittausinsinööri Esko Kallio Pohjois-Pohjanmaan maanmittaustoimistosta.
- Kun ennakkokorvausasiat on käsitelty, niin lunastuksen osalta jäämme odottamaan rakentamistyön valmistumista niin pitkälle, että pystytään määrittämään lopulliset lunastettavat alueet. Tämän jälkeen kartat ja asiakirjat laitetaan kuntoon ja aloitetaan sitten lopullisten korvausten käsittely, Kallio selvittää prosessia.
Maanmittausinsinöörin mielestä kaksoiraiteen maapohjan lunastaminen on edennyt melko sopuisasti.
- Ainahan, kun maata viedään, niin jonkin verran purnataan esimerkiksi siitä, että miksi kaksoiraide tuli tälle puolelle olemassa olevaa rataa, mutta suhteellisen sopuisasti tämä on mennyt, Kallio toteaa.
Kokkola-Ylivieska kaksoisraiteen rakennustyöt alkavat tulevana kesänä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa
Lukiovertailun kärjessä tutut nimet - katso miten oma lukiosi pärjäsi
Tämän vuoden kolme parasta lukiota löytyvät vertailun mukaan Helsingistä ja Espoosta.
Pohjalaispoliisien aika kuluu liikenneonnettomuuksissa
Merkittävä osa pohjalaispoliisien työajasta kului viime vuonna kolaripaikoilla ja onnettomuuksien selvittämisessä. Tieliikenneonnettomuuksiin pohjalaispoliisit käyttivät yhteensä lähes kolmesataa täyttä vuorokautta.
Poliisi kuskaa juoppoja lähes viidellä miljoonalla eurolla vuodessa - katso miten rahat kuluvat
Poliisipartioilla kuluu entistä enemmän aikaa yhden tehtävän hoitamiseen, selviää poliisin Radio Suomen Ajantasa-ohjelmalle luovuttamista tiedoista. Lisäksi erilaisiin kuljetustehtäviin kuluu poliiseilta vuodessa tuhansia vuorokausia työaikaa.
Lautakunta piti päänsä Pietarsaaren lukiokiistassa
Pietarsaaren suomenkielinen lukio muuttaa yhteen ruotsinkielisen lukion kanssa. Sivistyslautakunta piti voimassa aiemmin tekemänsä päätöksen torstai-iltana äänin 6-5. Ratkaisussa tappiolle jääneet RKP:n edustajat olivat Campus Allegron kannalla.
Jässi-jätevesineuvonta laajenee Keski-Pohjanmaalle ja Pohjanmaalle
Jätevesineuvontahanke Jässi jatkaa toimintaansa tänä kesänä. Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla hanke levittäytyy muun muassa Kokkolaan ja Pietarsaaren seudulle.
Ammattikorkeakoulujen lukuvuosi päättyy – tutkintotodistukset sadoille pohjalaisille
Vaasan, Seinäjoen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluista saa tänään tutkintotodistuksen yhteensä viitisensataa opiskelijaa. Suoritettujen tutkintojen kirjo on laaja. Esimerkiksi Vaasassa isoin osa valmistuvista on insinöörejä.
Autokorjaamoilla puutteita kemikaalien käsittelyssä
Ei ole kovinkaan kauan, kun autokorjaamoissa oli tunkkainen ilma, pistävä haju ja jopa asbestia käytettiin jarruissa. Vaikka kemikaalien vaaroihin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, parannettavaa riittää. Työsuojeluviranomaiset ovat löytäneet valtaosasta tarkastamistaan korjaamoista puutteita.
Niinistö: Merimetsojahti ei saa vaarantaa ruokkeja eikä riskilöitä
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) suhtautuu varauksellisesti luvanvaraisen merimetsojahdin lisäämiseen. Tehokkaampi metsästys saattaisi koitua muiden arvokkaiden lintulajien kohtaloksi.
Maitokolmion työtaistelussa päästiin sopuun
Tiistaina alkanut Toholammin Maitokolmion meijerin työkiista on saatu sovituksi. Päivän kestäneiden neuvottelujen tuloksena lakko-osapuolet saivat palkkausjärjestelmän soveltamisesta alkaneen kiistan päätökseen.
Suntin kunnostamiseen rahasto?
Kokkolan kaupunginsalmen eli Suntin kunnostuksen rahoittamiseksi aiotaan perustaa rahasto. Rahaston avulla kunnostuksesta pyritään saamaan kaupunkilaisten, elinkeinoelämän ja kaupungin yhteinen asia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.