Kalastaja: Virkamiesten supervihreys estää merimetsojen pyynnin
Ely-keskus ei antanut kalastajille lupaa ampua merimetsoja eikä häiritä näiden pesintää Satakunnassa. Merikarvian kalastusalueen puheenjohtaja kummastelee Ely-keskuksen perusteluja ja sanoo olevansa varma merimetsojen aiheuttamista haitoista.
Kalastajat ovat pettyneitä Ely-keskuksen päätökseen, jonka mukaan merimetsojen häirintään ja ampumiseen ei myönnetä lupia Satakunnan kalastusalueille. Ely-keskuksen mukaan kalastajat eivät ole pystyneet riittävän puolueettomasti todistamaan, että merimetsoista on haittaa kalastukselle.
Merikarvian kalastusalueen puheenjohtaja Ari Uusimäki sanoo, että merimetsot haittaavat erityisesti kalojen istutusta keväisin ja aiheuttavat mittavia tappioita kalastajille. Uusimäen mukaansa Ely-keskuksen vaatimus pitävämmistä todisteista on erikoinen.
Supervihreä liike pääsee käsiksi asioihin ja käyttää valtaansa
-Miksi vain meidän pitää todistaa, että merimetsoista on haittaa. Päinvastoin voisi kysyä, mitä todisteita Ely-keskuksella on siitä, että merimetsoista ei ole haittaa. Kalastajilla on merimetsojen aiheuttamista ongelmista omakohtaisia, karvaita kokemuksia, Uusimäki kertoo.
Uusimäen mukaan yksi syy tiukentuneelle merimetsokannalle saattaa olla aatteellinen.
-Ilmeisesti Ely-keskuksen henkilöpuolella on ollut muutoksia. Supervihreä liike pääsee käsiksi asioihin ja käyttää valtaansa, Uusimäki sanoo.
Kiista jäytää kalastajien ja virkamiesten välejä
Kalastajat ovat pettyneitä siihen, että Suomen merimetsokannan on annettu kasvaa. Uusimäen mukaan muissa Itämeren reunavaltioissa merimetsoja kohdellaan ankarammin, jolloin linnut muuttavat Suomen rannikolle turvaan ja merimetsokanta kasvaa entisestään.
Luvian, Porin ja Merikarvian kalastusalueet hakivat yhteistä lupaa pesinnän estämiselle ja häirinnälle sekä enintään kahdensadan merimetson ampumiselle. Varsinais-Suomen Ely-keskuksen mukaan hakijat eivät olleet riittävästi esittäneet, millaisia haittoja merimetsot aiheuttavat. Siksi keskus hylkäsi pyyntihakemukset.
EU:n lintudirektiivi suojelee merimetsoja, eikä Ely-keskus katso saaneensa riittäviä ja puolueettomia perusteluja, että merimetsoista on merkittävää haittaa kalastajille. Myös hallinto-oikeus on viimeaikaisissa ratkaisuissaan tiukentanut linjaa merimetsojen ampumiseen.
Tuoreimmat aiheesta: Luonto
Lehti: Erittäin saastuttavaa öljyjätettä viedään ulkomaille polttoaineeksi
USA:n ja Kanadan öljyntuotanto kasvaa, mutta seurauksena on valtava määrä ongelmajätettä.
Gorillakaksosten leikki tarttui videolle
Videon kuvasi San Diegon eläintarhan tutkija, joka oli Ruandan Volcanoes-kansallispuistossa tutustumassa suojeltujen vuorigorillojen elinympäristöön.
Kurkitanssia jo 20 vuoden ajan
Kookka-kurki sukii pihalla sulkiaan. Sen on syytäkin, sillä lauantaina Humppilassa vietetään hänen 20-vuotissyntymäpäiviään. Lintuharrastaja Jouko Alhainen järjestää lauantaina Ravintolapäivänä kurki-kahvilan Kookka-kurjelleen.
Jätteiden käsittely lisääntynyt
Kaivostoiminta ja louhinta synnyttävät suurimman osan jätteestä.
Kuvagalleria: Pesät piipussa, pelastusveneen päällä ja kannon nokassa
Kuluneella viikolla lämpötilat ovat Keski-Suomessakin hiponeet jo hellelukemia. Sääkuvaajien otoksiin on osunut muun muassa mustikan kukkia ja lintujen koteja.
Hirvikaksoset hurmaavat Jämsässä
Eläinpienokaiset ihastuttavat varsinkin jos ja kun niitä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä. Jämsässä tarhaoloissa kaksosvasat synnyttänyt hirviemo vahtii kuitenkin tarkkaan, etteivät uteliaat tuppaa liian lähelle.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Linnunlaulu kantaa hämmästyttävän hyvin rakenteiden läpi
Lintujen sirkutus on äärimmäisen dynaaminen ääni, joka kantautuu paksujenkin seinien läpi - jopa liikkuvan auton sisälle. Ihmisen kuulo on myös erityisen herkistynyt preesens-alueen äänille, kertoo ääniasiantuntija.
Kalojen fongaaja on hionut taktiikkaansa puoli vuotta
Kotkan kalamaratonissa kisataan viikonloppuna siitä, mikä joukkue saa pyydystettyä eniten eri kalalajeja. Lajikalastus eli fongaus on levinnyt kalaharrastajien parissa. Jesse Suntio osallistuu Kotkan kalamaratoniin viidettä kertaa.
Tiedätkö miksi metsän puut ovat saman pituisia?
Suomessa metsät näyttävät lähes suurella leikkurilla tasoitetuilta. Kaikki täysi-ikäiset puut metsässä ovat suurin piirtein saman pituisia. Tasapituisuuteen on yksi syy yli muiden.
